Anthemista saatiin jälleen runsaasti uutta pelikuvaa – tältä näyttävät kustomointi, maailman rakenne sekä vedenalainen tutkiskelu

BioWaren tulevasta toimintaroolipelistä on saatu jälleen reilusti uutta tapitettavaa.

18.1.2019 10:56

BioWaren ensi kuussa julkaistavasta toimintaroolipelistä Anthem on saatu runsaasti uutta materiaalia sekä studiolta itseltään että ulkopuoliselta taholta.

Studion oma lähes seitsemänminuuttinen video käynnistää This is Anthem -nimisen videopäiväkirjojen sarjan, jonka ensimmäinen nyt julkaistu osa keskittyy tarinaan, kehitykseen ja kustomisointiin.

Videolla esitelläänkin pelikuvan kera tarkemmin Anthemin neljää erilaista javelin-haarniskaa ja näiden kustomointia, hahmojen kehitysjärjestelmää sekä monia eri tapoja viettää aikaa pelin maailmassa.

IGN on puolestaan julkaissut oman kymmenminuuttisen pelivideon alfa-version tarjonnasta, joka keskittyy tällä kertaa Hidden Depths -nimiseen tehtävään. Nimensä mukaisesti tehtävä keskittyy veden syvyyksistä löytyvään alueeseen, joten videolla nähdään vedenalaista tutkiskelua, yhteistyötä vaativaa ongelmanratkontaa sekä luonnollisesti runsaasti räiskintää.

Anthem julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 22. helmikuuta.

Lisää luettavaa