Respawn Entertainmentin battle royale -räiskintä Apex Legends on saanut uuden pelitilan.

Apex Legends on saanut uudessa päivityksessä kahden pelaajan tiimeissä pelattavan duo-tilan. Duo-tiloja on nähty Apex Legendsissä aikaisemminkin, mutta tällä kertaa pelitila tulee pysyväksi osaksi pelin tarjontaa. Duot eivät kuitenkaan ole mukana rankattuna pelitilana.

Päivityksen antia kertaavassa blogipäivityksessään Respawn antaa myös perusteluja soolopelitilan puuttumiselle. Apex Legendsissä on aikaisemmin kokeiltu kampanjaluontoisesti yksinäisten pelaajien miehittämiä taisteluita, mutta toistaiseksi sooloja ei oteta pysyväksi osaksi peliä.

-Kun toimme viime vuonna soolot rajoitetuksi ajaksi peliin, ne vaikuttivat negatiivisesti peliin, etenkin uusien pelaajien pysyvyyden osalta, studion blogissa kirjoitetaan.

-Olemme suunnitelleet hahmot ja heidän kykynsä tukemaan tiimipelaamista ja ryhmärakennetta, mutta sooloissa osa hahmoista oli hyödyttömiä.

Studion mukaan se tutkii edelleen mahdollisuuksia soolojen lisäämiseksi peliin, mutta toistaiseksi Apex Legendsiä voi pelata vain kahden tai kolmen pelaajan tiimeissä.

Lähde: Respawn

Lisää luettavaa