Respawn Entertainment tuo ensi viikolla viimein Apex Legendsiin luvatun alustojen välisen pelituen.

Tosin virallisen julkaisun sijaan tuki tuodaan betaversiona 6. lokakuuta, jolloin pc-, PS4- ja Xbox One -pelaajat voivat pelata keskenään. Ominaisuuden voi myös halutessaan ottaa pois päältä, jos muiden alustojen peliseura ei kelpaa. Studio tosin varoittaa jonotusaikojen kasvavan tällöin pitkiksi.

Lähtökohtaisesti konsolipelaajat pelaavat samoissa matseissa ja pc-pelaajat ainoastaan keskenään, mitä tekijät perustelevat ohjainratkaisuilla. Mutta jos konsoli- ja pc-pelaajat tekevät yhdessä ryhmän ja ryhtyvät vasta sen jälkeen etsimään peliä, pääsevät mukana olevat konsolipelaajat pelaamaan muiden pc-pelaajien seuraan.

Alustojen välisen pelituen rinnalla peliin ei tuoda kuitenkaan vielä alustojen välistä tallennusta, vaan tämä lisätään myöhemmin. Tekijät lupailevat kertovan aiheesta lisää myöhemmin tänä vuonna saapuvan Steam-julkaisun yhteydessä.

Lähde: EA

Lisää luettavaa