Apex Legends saa myös toisen uuden sankarin kuluvan kauden aikana

Viime viikolla julkaistu Battle Pass tuo mukanaan näemmä myös toisen uuden sankarin.

25.3.2019 10:30

Apex Legendsin viime viikolla julkaistun Battle Passin yhteydessä peliin lisättiin uusi sankari Octane, mutta kausipassin selosteen mukaan hahmo ei jää kauden ainoaksi uudeksi lisäykseksi.

Battle Passin PlayStation-tuotesivut paljastavat, että kuluvan Wild Frontier -kauden aikana peliin julkaistaan kaksi uutta hahmoa, aseen sekä kaksi esinettä, jotka tuovat peliin ”uusia ja innovatiivisia tapoja” pelata.

Tulevista lisäyksistä ei kerrota kuitenkaan sen enempää.

Respawn Entertainmentin ilmaispelattava battle royale -peli on osoittautunut menestykseksi julkaisukuukautenaan, sillä peli tuotti eri arvioiden mukaan yli 92 miljoonaa dollaria ensimmäisen kuukauden aikana.

Lukuisten datakaivuiden mukaan peliin ollaan tuomassa runsaasti erilaista sisältöä myös jatkossa. Studion yhteisövastaava on kuitenkin varoittanut, ettei kaikkea koodissa olevaa kannata ottaa todesta, sillä se sisältää paljon ”todella vanhaa” sisältöä ja prototyypejä, jotka eivät välttämättä toteudu koskaan.

Apex Legends on saatavilla pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: PlayStation, Reddit

Lisää luettavaa