Batman-kehittäjänä ansioitunut Rocksteady-pelistudio hyödyntänee jatkossa hieman erilaista käsikirjoittajakokoonpanoa. Arkham Asylumin sekä Arkham Cityn kirjoitustiimissä työskennellyt Paul Dini on ilmoittanut, ettei hän ainakaan toistaiseksi työskentele Rocksteadyn tai Warnerin kanssa.

Viimeiset keskustelut Dini kävi Warner-pelien tulevaisuudesta viime vuoden syyskuussa. Tuolloin miehelle ilmeisesti vihjattiin, ettei Warnerilla tai Rocksteadylla olisi välttämättä juurikaan tarvetta hänenlaisilleen freelance-kirjoittajille. Dini ei näin työskennellyt enää muun muassa Arkham Cityn Harley Quinn’s Revenge -lisäseikkailun parissa.

Tämän hetken töistään mies ei juuri antanut tietoja. Hänen kertoman mukaan kiirettä kuitenkin riittää aina ensi vuoteen saakka.

Warnerin ja Rocksteadyn on viimeisimpänä huhuiltu työstävän vielä ainakin yhtä uutta Batman-seikkailua. Siinä Lepakkomies ei kuitenkaan taistelisi pahiksia vastaan esimerkiksi silkan Robinin avustamana, vaan ilmeisesti myös Justice Leaguen olisi määrä olla menossa mukana.

Lähde: Paul Dini (Live Journal)

Lisää luettavaa