Segalla uransa 1990-luvun alussa aloittanut ja sittemmin Naughty Dogille siirtynyt Bruce Straley on tekemässä paluuta videopelien pariin. Hän jättäytyi pois alalta vuonna 2017, muttei kuitenkaan pystynyt laittamaan pelejä täysin syrjään. Lopulta tauko kehittyi uudeksi business-suunnitelmaksi uuden pelistudion muodossa.

Straley on nyt perustanut Wildflower Interactive -pelistudion. Kokoon kasattu tiimi keskittyy luomaan pienemmän skaalan pelejä, jotka painottavat luovaa toteutusta ja yleisesti originaalista otetta. 

Julkistustusvideolla Straley kertoo peli-ideansa alkaneen kehittyä hiljalleen paremmaksi ja paremmaksi.

– Tajusin, että minun täytyy tehdä tämä peli. Mutta jotta voin tehdä tämän pelin, minun täytyy laittaa kasaan tiimi. Ja jos laitan kasaan tiimin, minun täytyy perustaa yritys, miekkonen sanailee.

 

Straley teki kunnioitettavan 18-vuotisen uran Naughty Dogilla. Hän työskenteli aluksi artistina mm. Crash Team Racing ja Jak-pelien parissa siirtyen sitten peliohjaajan tuolille Uncharted ja The Last of Us -pelien kohdalla. Wildflower Interactive ei ole vielä julkistanut enempiä tietoja tulevasta ensipelistään, mutta he etsivät yhä lisää talentteja liittymään luovaan kehittelytiimiinsä.

Julkistusvideon voi katsoa kokonaisuudessaan alta.

Lisää luettavaa