Assassin’s Creed -elokuvan musiikki syntyi kahdesta eri maailmasta – ääniraita videoesittelyssä

Assassin's Creed -elokuvan nykypäivän ja 1400-luvun Espanjan tunnelmia huokuva ääniraita sai videoesittelyn.

18.12.2016 08:58

Ubisoftin Assassin’s Creed on taipumassa elokuvamuottiin vielä kuluvan vuoden lopussa. Nyt säveltäjä Jed Kurzel rupattelee aiheen tiimoilta ohjaajaveljensä Justin Kurzelin kanssa.

Esittelyvideossa käydään läpi Assassin’s Creed -elokuvan ääniraidan nykypäivän elektronisia tunnelmia sekä menneisyyttä kuvaavaa mahtipontisuutta – liikahteleehan tarina sujuvasti niin nykypäivässä kuin 1400-luvun Espanjassakin. Kurzelin veljeskaksikko on tehnyt aiemmin yhteystyötä Macbeth– ja Snowtown-elokuvien parissa.

Assassin’s Creed -elokuvan nimekkäästä tähtikatraasta löytyy assassiini-Aguilarin saappaisiin loikkaavan Michael Fassbenderin lisäksi Oscar-voittajat Jeremy Irons sekä Marion Cotillard. Ensi-ilta ajoittuu joulukuun 28. päivälle.

Lähde: Foxmovies

Lisää luettavaa