Assassin’s Creed -elokuvan tuorein traileri esittelee akrobaattista salamurhaajatoimintaa

Saako Assassin's Creed peliaiheiset elokuvat vihdoinkin nousuun? Uudesta trailerista voi katsella ennakkotunnelmia.

19.10.2016 08:04

Joulukuun 28. päivä ensi-iltaan saapuva Assassin’s Creed -elokuva on saanut jo toisen trailerinsa.

Vajaan kolmen minuutin mittainen traileri käy läpi päähahmo Callum Lynchin tietä Animus-laitteeseen ja sen myötä geneettisiin muistoihinsa. Tarina on uniikki, eikä seuraa suoraan minkään pelisarjan osan tapahtumia. Michael Fassbender loikkaa tuotantoportaan pestinsä lisäksi päähahmo Callum Lynchin ja Aguilar de Nerhan saappaisiin. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Oscar-voittaja Marion Cotillardia sekä brittiläistä charmia huokuvaa Jeremy Ironsia. Ohjaajan pallilla istuu Hollywood-läpimurrostaan haaveileva Justin Kurzel.

Ubisoft ei ole toistaiseksi julkistanut seuraavaa Assassin’s Creed -pelisarjan nimikettä, mutta moinen saapunee kauppoihin hyvin suurella todennäköisyydellä ensi vuoden loppupuolella.

Lähde:  Youtube/20th Century Fox

Lisää luettavaa