Assassin’s Creed: Brotherhood of Venice paljastui lautapeliyleisön iloksi

Assassin's Creedia tuodaan uudessa kuosissa lautapelien maailmaan.

18.9.2018 16:20

Uusi lautapeli on työn alla Ubisoftin Assassin’s Creed -sarjan pohjalta. Assassin’s Creed: Brotherhood of Venice saa muotoaan Montrealissa sijaitsevan Triton Noir -yhtiön sisuksissa, josta on aiemmin tupsahtanut maailmaan myös taktikointipeli V-Commandos.

Ajallisesti Assassin’s Creed Brotherhoodin ja Revelations välimaastoon sijoittuva Brotherhood of Venice on yhteistyövetoinen miniatyyripeli, jossa pääpaino on taktisessa hiippailussa. Mukaan luvataan kampanjaa, jonka kaikkien tehtävien kouluamiseen voi käyttää aikaa reilut kaksikymmentä tuntia.

Monien videopeleihin pohjautuvan lautapelihankkeen tavoin myös Brotherhood of Venicelle on tarkoitus hakea rahoitusta Kickstarterin kautta. Sen kampanja käynnistyy marraskuussa.

Aiemmin suositusta salamurhasarjasta on tehty myös lautapeli Assassin’s Creed Arena. Se julkaistiin vuonna 2014 ja sittemmin sen valmistus onkin ehtinyt jo päättyä.

Lähde: Brotherhood of Venice (kotisivu)Polygon

Lisää luettavaa