Kovasti viime päivinä puhuttanut Assassin’s Creed III jatkaa otsikoissa pyörimistä. Nyt uutisanti on huipentunut Game Informerin tarjoamaan informaatiovyöryyn.

Lehden mukaan päähenkilön roolin seuraavassa Assassin’s Creedissä ottaa Connor-nimellä kulkeva assassiini, jonka suonissa virtaa sekä britin että intiaanin verta. Tuore protagonisti saakin kasvatuksensa mohawk-intiaanien keskuudessa, kunnes vastoinkäymiset lopulta muovaavat hänestä tyranniaa sekä epäoikeudenmukaisuutta vastaan taistelevan soturin.

Intiaaniperspektiivi tarjonneekin jälleen hieman uudenlaisempaa asetelmaa sarjaan. Tästä huolimatta Ubisoft ei kuitenkaan ole hylkäämässä temppeliherrojen sekä assassiinien välistä kamppailua, vaan päinvastoin pyrkii ehostamaan kertomusta entisestään.

Tavoitteena kehittäjillä onkin tuoreessa pelissä ollut erityisesti turhan mustavalkoisuuden välttäminen. Tämä on nähtävissä esimerkiksi Amerikan vallankumouksen osapuolissa, joiden ei ole määrä koostua yksinomaan hyvistä tai pahoista ihmisistä. Erityisesti esiin tahdotaankin tuoda tunne siitä, että temppeliherrat uskovat oikeasti pelastavansa maailman.

Luonto haltuun

Pääasiallisina tapahtumapaikkoina Assassin’s Creed III:ssa tullaan näkemään New York sekä Boston. Näiden lisäksi noin kolmannes pelistä sijoittuu arviolta 1,5 kertaa Assassin’s Creed Brotherhoodin Roomaa suuremmalle erämaa-alueelle. Erämaalla suoritetaan tuttuun tapaan useita erilaisia tehtäviä, joiden lisäksi aikaa voi tappaa esimerkiksi metsästämällä. Metsiköiden karvapalloja jahtaamalla Connor voikin saada käsiinsä erilaisia materiaaleja, joiden laatu vaihtelee sen mukaan, miten hienovaraisesti saalistuksensa on suorittanut.

Ympäristöt myös muovautuvat uuteen uskoon tarinan edetessä. Vuodenaikojen vaihtuessa kelit muuttuvat muun muassa aurinkoisista lumisiksi, ja aikoinaan toimintaa täynnä ollut taistelukenttä voi myöhemmässä vaiheessa peliä vihjata historiastaan erilaisin jääntein. Muutoksilla ei myöskään ole vain kosmeettisia vaikutuksia, vaan esimerkiksi lumi voi hankaloittaa vihollisten liikkumista.

Ajan ja rahan kanssa

Assassin’s Creed III jatkaa sarjan aiemmissakin osissa nähdyn Anvil-pelimoottorin hyödyntämistä. Tuoreimmassa pelissä moottori on kuitenkin päivitetty jälleen aivan uuteen uskoon, mikä mahdollistaa erityisesti suuremmat vihollismassat ruudulla sekä parantuneet ihmiskasvot.

Tekniikan ohella myös pelimekaniikkoja on muokattu monipuolisemmiseksi sekä hieman tuoreemmiksi. Erityisesti erämaassa seikkailessa tärkeään rooliin nousevatkin puissa ja kalliolla pomppiminen, mutta myös kaupungeissa uusia kikkoja on käytettävissä sekä seikkailun että aseiden kalistelun lomassa.

Kolme vuotta kehityksessä viihtynyt Assassin’s Creed III onkin saanut hurjan määrän huomiota ja rakkautta Ubisoftilta. Jo kehitysaika itsessään on sarjan pisimpiä, minkä lisäksi pelin budjetissa ei olla turhia säästelty. Päämääränä onkin ollut, että peli tuntuisi peräti Assassin’s Creed 3,5:ltä.

Viimeistään lopputulos selvinnee kuitenkin lokakuun lopulla, jolloin peli saapuu ainakin Xbox 360:lle sekä PlayStation 3:lle. Myös pc-versio on kehitteillä.

Hurja lista yksityiskohdista löytyy lähdelinkistä.

Lähde: NeoGAF

Lisää luettavaa