Assassin's Creed -myynnit tyydyttävät julkaisijaansa, Watch Dogs lähestyy / Uutiset / pelaaja.fi

Assassin's Creed -myynnit tyydyttävät julkaisijaansa, Watch Dogs lähestyy

10.02.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Assassin's Creed -sarja myy edelleen tahtia, joka vaikuttaisi miellyttävän ainakin pelitalo Ubisoftia. Ranskalaisyhtiö ilmoittaa, että se on onnistunut toimittamaan jälleenmyyjille asti joulukuun loppuun mennessä noin kymmenen miljoonaa kappaletta Assassin's Creed IV: Black Flagia.

Myös Just Dance -sarja osoitti edelleen vahvoja elkeitä viime vuonna. Ubisoft toimitti jälleenmyyjille sarjan 2014 osaa loka-joulukuussa noin kuusi miljoonaa kappaletta.

Kitaran soittamista opettava Rocksmith 2014 on sen sijaan jäänyt Ubisoftin odotuksista. Tuotetta yhtiö kertoo saaneensa toimitettua kauppoihin asti noin miljoona kappaletta. Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemotin pitämän sijoittajapuhelun mukaan peli olisi kuitenkin ollut pettymyksestä huolimatta voitollinen yhtiölle.

Loka-joulukuussa Ubisoft kirjaa liikevaihtonsa yltäneen 520 miljoonaan euroon. Laskua edeltäneen vuoden vastaavaan ajanjaksoon on tapahtunut noin 35 prosenttia. Siinä missä vuonna 2012 Ubisoftilla oli tarjota pelaajille sekä Assassin's Creed III:a että Far Cry 3:a jouluksi, jäi yhtiön julkaisuaikatauluun tällä kertaa varsinkin Watch Dogsin kokoinen aukko pelin julkaisun siirryttyä yllättäen kuluvalle vuodelle.

Ubisoft odottaa nyt saavansa julkaistua Watch Dogsin PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle, Xbox Onelle, Xbox 360:lle ja pc:lle huhti-kesäkuun aikoihin. Wii U -versio saa julkaisunsa muita myöhemmin.

Ubisoftin nykyinen tilikausi päättyy tulevan maaliskuun lopulla. Ennen sitä se ehtii tuomaan kauppoihin siis vielä South Park: The Stick of Truthin sekä Rayman Legendsin Xbox One- ja PlayStation 4 -versiot. Yhtiö odottaa tekevänsä liiketappiota koko tilikaudella yhteensä 65 miljoonaa euroa, kun taas liikevaihdon pitäisi yltää kokonaisuudessaan miljardiin euroon.

Lähde: Ubisoft, Polygon

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Saneus kuva
Saneus

Ansaitusti menee tuota uutta Ac:ta kaupaksi itselleni viime vuoden yks parhaita pelejä.

Käyttäjän Core kuva
Core

Itseä ei jotenkin nappaa lainkaan tuon AC:n teema, vaikka muuten se pelinä vaikuttaakin monia edeltäjiään paremmalta.

Käyttäjän Temesklk kuva
Temesklk

Pitäisihän tuo uusin Assassin's Creed napata jossain vaiheessa kun ihan kelpo peliltä vaikuttaa. Itsehän kolmosestakin nautin suht paljon, vaikka yleisesti paljon haukuttu tekele onkin kyseessä. Itselle Revelations on huonoin AC, koska siinä ei ollut juuri mitään uutta. Kerran jaksoi pelata läpi, mutta siihen se jäikin. Kolmosessa oli vaikka mitä uutta joka jaksoi innostaa vaikken sitäkään toista kertaa ole pelannut.

Käyttäjän Tunna kuva
Tunna

Itse ostin kun Pyykkönen antoi pelille kasin. Tri Pygen makuun voi aina luottaa.

Käyttäjän Provenmental kuva
Provenmental
Lainaus käyttäjältä Temesklk

Pitäisihän tuo uusin Assassin's Creed napata jossain vaiheessa kun ihan kelpo peliltä vaikuttaa. Itsehän kolmosestakin nautin suht paljon, vaikka yleisesti paljon haukuttu tekele onkin kyseessä. Itselle Revelations on huonoin AC, koska siinä ei ollut juuri mitään uutta. Kerran jaksoi pelata läpi, mutta siihen se jäikin. Kolmosessa oli vaikka mitä uutta joka jaksoi innostaa vaikken sitäkään toista kertaa ole pelannut.

Minäkin olen samoilla linjoilla, AC III on minusta hieman aliarvostettu teos, toki päähenkilö oli aika turha pökkelö, mutta ei se nyt niin turha osa ollut kuin Revelations. IV on tarjonnut yllättävän paljon viihdettä, ja pelattavuus on PS4:llä huomattavasti miellyttävämpää kuin III PS3:lla, joka äityi välillä melkoiseksi diashowksi. Ainakin minusta sarjan tulisi silti uudistua tänä vuonna kutakuinkin yhtä reilusti kuin osien I ja II välillä, ei tätä muuten enää jaksa samanlaisena, kun on tullut tehtyä samat temput eri hahmoilla ja eri ympäristöissä. Siksi kai tämä neljäs osa kyseleekin käyttäjäpalautetta tehtävistä.

Nostoja