Assassin’s Creed Odyssey on entistä roolipelimäisempi – pelikuvaa ja julkaisupäivä tarjolla

Ubisoft päätti E3-lehdistötilaisuutensa antiikin Kreikkaan sijoittuvan Assassin's Creed Odysseyn esittelyyn.

11.6.2018 22:04

Kuten vuodot ja Ubisoftin oma ennakkopaljastus vahvisti, seuraava Assassin’s Creed -seikkailu on antiikin Kreikkaan sijoittuva Assassin’s Creed Odyssey. Ubisoft Quebecin kehittämää peliä esiteltiin julkaisijan omassa E3-lehdistötilaisuudessa, jossa siitä saatiin ensimmäiset viralliset ja kunnolliset maistiaiset

Mukana on tällä kertaa enemmän roolipelimäisiä elementtejä, sillä mukaan on ujutettu muun muassa keskustelupuita ja aiempaa monipuolisempaa hahmokehitystä. Pelaajien valinnat vaikuttavat pelin tapahtumiin, ja ensimmäinen valinta pelissä onkin merkittävä: päähahmo. Vaihtoehtoina on joko Alexios tai Kassandra, ja valinta säilyy läpi pelin.

Tarinallisesti Odyssey sijoittuu vuoteen 431 eaa Peloponnesolaissotien aikaan, jossa osapuolina ovat ateenalaisten johtama Deloksen meriliitto ja spartalaisten johtama Peloponnesolaisliitto. Pelaajan valinnan mukaisesti Kassandra tai Alexios työskentelee alueella spartalaisena palkkasoturina.

Maisemakattauksen myötä Assassin’s Creed -peleistä tovin tauolla olleet meritaistelut tekevät paluun. Hieman alle puolet pelialueesta onkin merta, mutta massiivisella pelialueella riittää myös maita ja mantuja tutkittavaksi. Myös edellisestä Assassin’s Creed Origins -pelistä tuttua varusteiden ja aseiden kehitystä on viety lupailujen mukaan pidemmälle.

Assassin’s Creed Odyssey sai myös julkaisupäivän, joka on 5. lokakuuta. Julkaisalustoina ovat pc, PlayStation 4 ja Xbox One.

Lisää luettavaa