Ubisoft on kertonut Assassin’s Creed -pelisarjaan pohjautuvan elokuvan päässeen vihdoinkin tuotantoon.

Jo kolme vuotta sitten paljastetun elokuvan kohtalosta oli vielä viime syksynä epävarmuutta. Assassin’s Creed -elokuvan piti alkuperäisen aikataulun mukaan saapua valkokankaille jo keväällä 2015, mutta julkaisuaikataulua viivästettiin useampaan otteeseen paljastamattomista syistä.

Mm. Prometheus– ja Kunniattomat paskiaiset -elokuvasta tunnetun Michael Fassbenderin tähdittämän elokuvan ensi-ilta tähdättiin 20th Century Fox -studion toimesta jo viime kuussa joulukuulle 2016. Nyt myös Ubisoft on vahvistanut Assassin’s Creedin tuotannon alkaneeksi. Yhtiön viimeisimmän tuloskatsauksen yhteydessä tehdyn paljastuksen mukaan vihreää valoa saanut projekti on hyvässä vauhdissa matkalla kohti uutta ensi-iltapäiväänsä.

Lähde: Gameinformer

Lisää luettavaa