Assassin’s Creed -sarjalla voi olla kattava 2D-tulevaisuus

Ubisoft ei välttämättä jätä Assassin's Creed Chronicles -ideaa vain yhden pelin varaan, vaan luvassa voi olla vielä useitakin sivulta kuvattuja seikkailuja.

22.10.2014 15:57

2D-pelattavuuteen nojaava Assassin’s Creed Chronicles: China voi olla alku kokonaan uudelle sivulta kuvatulle Assassin’s Creed -alisarjalle. Assassin’s Creed Unityn luova johtaja Alex Amancio on vihjannut asiasta haastattelussaan Eurogamerin kanssa todeten, että Chronicles-nimen alla saatetaan julkaista vielä useitakin eri teemoilla varustettuja seikkailuja.

– Pidimme todella paljon Mark of the Ninjan tapaisesta sivulta kuvatusta peli-ideasta ja ajattelimme, että se voisi olla mahtava tapa tutkia muita universumeita, joita olemme luoneet, Amancio kuvailee.

Chronicles: China on nimensä mukaisesti sijoittumassa tapahtumiltaan Kiinaan, ja sen pääosassa nähdään Assassin’s Creed Embers -lyhytelokuvasta tuttu assassiini Shao Jun. Mikäli lisää Chronicles-osia kuitenkin nähtäisiin, voisivat ne mahdollisesti Amancion vihjailujen mukaan perustua aivan muunlaisiinkin hahmoihin, alueisiin ja ajanjaksoihin, mikä voisi samalla myös heijastua aina pelin tyyliinkin.

Amancio ei ole vielä haastattelussa uskaltanut sanoa, voitaisiinko mahdollisia tulevaisuuden eri Chronicles-seikkailuja myydä erikseen omina latauspeleinä, vai olisiko niitä tarkoitus kaupitella esimerkiksi Chronicles: Chinan lisäsisältönä.

Assassin’s Creed Chronicles: China julkistettiin yllättäen viime syyskuussa. Siihen tulevat pääsemään käsiksi ainakin Assassin’s Creed Unityn kausikortin ostajat, mutta todennäköisesti sen ostaminen erikseen tulee olemaan vielä sekin myös mahdollista.

Chronicles-sarjasta on vastuussa brittiläinen Climax Studios. Kyseessä on samainen yhtiö, jolta noin vuosi sitten tupsahti julkisuuteen materiaalia uuden sivulta kuvatun Prince of Persia -pelin prototyypistä. Ilmeisesti kyseinen peli ei koskaan mennyt varsinaiseen tuotantoon asti.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa