Assassin's Creed Syndicate paljastui – tällainen on seuraava suuri murhaseikkailu / Uutiset / pelaaja.fi

Assassin's Creed Syndicate paljastui – tällainen on seuraava suuri murhaseikkailu

12.05.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
22

Ubisoft on julkistanut virallisesti Assassin's Creed Syndicaten. Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle 23. lokakuuta alkaen tupsahteleva peli on sama, josta lipsahti alkujaan yksityiskohtia julkisuuteen viime joulukuussa Assassin's Creed Victory -työnimen alla.

Kuten joulukuinen lipsahdus jo aikaisemmin paljasti, heittää uusin Assassin's Creed pelaajat tällä kertaa viktoriaaniseen Lontooseen. Siellä tapahtumien keskiössä nähdään nyt assassiini Jacob Frye ja tämän sisko Evie, joiden mukana Assassin's Creed -sarjan pelattavuuden pitäisi ampaista astetta nopeatempoisempaan suuntaan. Fryet on varustettu tällä kertaa esimerkiksi tarttumaköydellä, joka nopeuttaa sekä assassiinien pääsyä kaduilta katoille että myös rakennuksesta toiseen tapahtuvaa liikkumista. Kaduilla matkaa voi tällä kertaa myös tehdä esimerkiksi siellä vilisevien hevosvaunujen voimin.

Hiippailua ei ole toki myöskään unohdettu ja siitä otteita saa oheisesta varhaista Syndicate-pelikuvaa esittelevästä videosta. Videolla esille nostetaan myös Syndicatessa tapahtuvaa oman brittijengin hallinnointia, joka päästää pelaajat sotimaan Lontoon katujen hallinnasta.

Pelilehti Game Informer tietää lisäksi kertoa, että Syndicate on tällä kertaa täysin yksinpelattava kokemus. Peli ei siis sisällä näillä näkymin minkäänlaista moninpeliä tai yhteistyöelementtejä.

Edellä mainitun pelikuvavideon lisäksi alta voi katsastaa sekä Assassin's Creed Syndicaten julkistustrailerin että myös koko paljastusvideon, jossa Syndicaten kehittäjät kertovat hieman syvemmin uutukaisesta. Siitä huolimatta tosin, että Syndicate tarjoaa pelattavaksi tällä kertaa kaksi hahmoa, keskittyy kaikki oheinen materiaali lähinnä vain Jacobiin.

Assassin's Creed Syndicaten kehitystä johtaa Ubisoft Quebec. Tämä on studion ensimmäinen kerta sarjan pääosan kehityksen johdossa. Aiemmin se on vastannut esimerkiksi Assassin's Creed IV:n Freedom Cry -laajennuksen työstöstä.

Lähde: Game Informer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus

Saisivat laittaa kunnon musiikkia trailereihin. Aikakauteen sopivaa sinfoniaorkesterimusiikkia eikä tuollaista. Gameplay näyttää ihan hyvältä ja grafiikat ovat hienot.

Käyttäjän Suora kuva
Suora

Mielummin sen synkän steampunk-Batmanin ottaisin :)

Käyttäjän Luffy kuva
Luffy

Mä en jaksa enää.

Käyttäjän frozen kuva
frozen

grafiikka ihan kivaa mutta muuten oli sitä samaa vanhaa väsynyttä creediä

Käyttäjän Saejima kuva
Saejima

Jää kyllä tämä peli siihen asti hyllyyn kunnes hinta tippuu roimasti. Ens vuonna paremmalla onnella ja aikakaudella.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus

Itseäni aikakausi kiinnostaa mutta ostan vasta alelaarista. Saman teen Unitylle ja Roguelle myös.

Käyttäjän Slipoveri kuva
Slipoveri

Toivottavasti ne lopettaisi tämän joka vuotisen sylkemisen.. Ottaisivat vähän aikaa kehitellen ideoita ja sitten työstämällä vaan ei. Joka vuosi sama peli jollain pienellä twistillä.

Käyttäjän Kertsu kuva
Kertsu

Pakkohan se on tämäkin ostaa, kun edellisistäkin pitänyt mielettömästi. Julkaisutahti on tosiaan aika kova, mutta eipä tuo haittaa.

Käyttäjän GTA_COD.FANIPOIKA kuva
GTA_COD.FANIPOIKA

Black Flag on mielestäni sarjan paras peli saa nähdä että onko tässä vihdoin niitä kunnon uudistuksia.

Käyttäjän Shanghai Kid kuva
Shanghai Kid

Aikoinaan Assassin's Creed sarja oli itselle lähimpänä sydäntä kuin mitkään muut pelit. Mutta yksinkertaisesti mielenkiinto kuoli kun sarjaa tuputetaan koko ajan jäätävällä tahdilla. Black Flagi on vieläkin kesken, eikä ole enää ollut innostusta jatkaa. Unity kuullosti nostavan tasoa, ja olin jo lähellä ennakkotilata, mutta onneksi en sitä virhettä tehnyt. Vieläkään en ole siihen koskenut... Ehkä vielä joskus, kun tulee tarpeeksi ikävä sarjaa ja peli on päivitetty järkeviin kuoseihin.

Nostoja