Assassin’s Creed Unity myöhästyy – salamurhaajat iskevätkin nyt joukolla

Assassin's Creed Unity ei ehdikään kauppoihin vielä lokakuuksi.

28.8.2014 16:28

Ubisoft on lykännyt Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle saapuvan Assassin’s Creed Unityn julkaisua. Lokakuun 28. päivälle alkujaan tähdätty peli onkin saamassa julkaisunsa Euroopassa nyt marraskuun 13. päivä ja Pohjois-Amerikassa marraskuun 11. päivä. 

– Koska kyseessä on täysi uuden sukupolven peli, vaatii se paljon töitä, paljon tuotantoa ja paljon oppimista. On aina hankalaa olla täsmällinen ja määritellä täysin, paljonko työtä tarvitaan, joten maaliviivan lähestyessä me usein huomaamme olevamme lähellä maalia mutta emme aivan vielä perillä, pelin vanhempi tuottaja Vincent Pontbriand kertoo.

Lykkäyksen myötä Assassin’s Creed Unityn ja PlayStation 3:lle sekä Xbox 360:lle saapuvan Assassin’s Creed Roguen julkaisut tapahtuvat nyt aivan rinnakkain. Euroopan osalta Roguen julkaisua on itse asiassa lykätty nyt myös kahdella päivällä, eli myös se julkaistaan täkäläisillä markkinoilla 13. marraskuuta.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa