Assassin’s Creed Unityn bugipainajaiselle luvataan loppua

Assassin's Creed Unity ei toimi oikein halutulla tavalla. Ubisoft onkin luvannut valmistelevansa päivityksiä peliin.

13.11.2014 17:54

Ubisoft on julistanut virallisesti sodan Assassin’s Creed Unityn bugeja vastaan. Pelisarjan virallisessa blogissa ranskalaisjulkaisija on lupaillut, että peliin on suunnitteilla joukko päivityksiä, joiden on määrä karsia ongelmia, joista tänään Eurooppaankin asti saadun pelin on raportoitu kärsivän.

Ensimmäisenä Ubisoft keskittyy erityisesti neljän ongelman korjaamiseen. Kun seuraava päivitys saadaan lähitulevaisuudessa ulos, ei pelin päähenkilö Arnon pitäisi enää pudota läpi kiinteistä kaduista tai joutua heinäkärryjen vangeiksi. Samalla pelin ei pitäisi myöskään kaatua enää tiuhaan yhteistyötehtäviä aloittaessa, ja olisipa pelin käynnistymisestäkin tarkoitus tulla myös vielä sujuvampaa.

Tulevaisuutta varten Ubisoft on nostanut lisäksi esille kourallisen muita suuresti pelaajia häirinnyttä asiaa, joille olisi tarkoitus tehdä vielä ainakin jotakin. Nämä ovat niin pelin heikko ruudunpäivitys, grafiikka- ja fysiikkabugit, yhteistyötehtävien aloitusongelmat ja Unityn Helix-valuuttaan liittyvät häiriöt. Tiedossa ei vielä tarkalleen kuitenkaan ole, milloin näitä korjauksia voidaan odottaa saataville.

Tähän mennessä peliin on saapunut jo yksi päivitys, jonka latausta Ubisoft luonnollisesti suosittelee.

Lähde: Assassin’s Creed Blog

Lisää luettavaa