Assassin’s Creed Unityn neljäs päivitys viivästyi laadunvalvonnan vuoksi

Ubisoft on joutunut siirtämään Assassin's Creed Unityn pulmia paikkaavan päivityksen julkaisua laadunvalvontasyistä.

16.12.2014 08:00

Assassin’s Creed Unityn neljännen päivityksen julkaisua on jouduttu siirtämään laadunvalvontasyistä.

Lukuisia teknisiä ongelmia julkaisussaan sisältäneen Assassin’s Creed Unityn tuoreimman päivityksen piti saapua eilisen aikana kaikille pelin alustoille. Päivityksen oli määrä sisältää Assassin’s Creed Unityn vakautta ja suorituskykyä parantavia korjauksia sekä kohentaa verkkopelin yhteyksien laatua muiden korjausten ja parannusten ohella.

Ubisoft kertoo kuitenkin päivitysblogissaan joutuneensa viivästyttämään päivityksen julkaisemista voidakseen toteuttaa lupaamansa uudistukset. Viestin mukaan Assassin’s Creed Unityn päivitykseen luvattujen kohennusten julkaiseminen vaatii pelin kartan uudistamista, mikä vaatii vielä muutaman päivän kehitystyön.

-Tiukka laadunvalvonta on äärimmäisen tärkeää meille, ja viime viikkojen aikana teiltä saamamme palaute osoittaa sen olevan tärkeää myös teille, päivitystiimin viestissä kerrotaan.

Assassin’s Creed Unity julkaistiin hieman yli kuukausi sitten pc:lle, Xbox Onelle ja PS4:lle. Peliä vaivanneita ongelmia on korjattu tiiviiseen tahtiin. Pulmien vuoksi Ubisoft päätyi vetämään Assassin’s Creed Unityn kausikortin myynnistä ja tarjoamaan sen ostaneille pelaajille ilmaisen pelin valikoimastaan.

Lähde: Ubisoft

L

Lisää luettavaa