Assassin’s Creed Valhalla kääntyy pian opetukselliseksi kokemukseksi Assassin’s Creed Originsin ja Assassin’s Creed Odysseyn tavoin.

Lokakuun 19. päivä Ubisoft on vahvistanut julkaisevansa peliin sen Discovery Tour: Viking Age -laajennuksen, joka muuttaa pelistä väkivallattoman 800-luvun Englannista ja Norjasta kertovan oppimistyökalun.

Aiemmista Discovery Toureista poiketen Ubisoftilla on ollut nyt pyrkimyksenä tehdä kokemuksesta ennen kaikkea tarinankerrontavetoisempi, eli yksinkertaisten kiertueiden sijaan pelaajat seuraavat Discovery Tourin sisällä tällä kertaa konkreettisempia tehtäviä historiasta oppiakseen. Apuna hankkeen luomisessa on käytetty jälleen niin historioitsijoita kuin arkeologeja, ja mukaan on saatu myös museokumppaneita tarjoamaan esimerkiksi kuvia oikeista ajan esineistä.

Discovery Tour: Viking Age on ilmainen pelin omistajille. Pc:lle se tuodaan sellaisenaan samaan aikaan myös myyntiin itsenäisenä tuotteena noin 20 euron hintaan. Itsenäinen konsoli-, Stadia- ja Luna-versio saapuvat alkuvuodesta 2022.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa