
Assassin’s Creed -sarjan ystäville on luvassa uutta pelattavaa tuttujen pelien puitteissa. Ubisoft on julkistanut Assassin’s Creed Valhallan aiemmin povatun kolmannen maksullisen lisäosan, minkä lisäksi Valhalla sekä tätä edeltänyt Assassin’s Creed Odyssey päivittyvät ilmaisella tarinasisällöllä jo huomenissa tiistaina.
Alkuvuodesta saapuva maksullinen Valhalla-lisäosa kulkee nimellä Dawn of Ragnarök, ja sen olisi tarkoitus aloittaa pelin niin sanottu toinen lisäsisältövuosi. Ubisoftin mukaan kyseessä on koko Assassin's Creed -sarjan suurin lisäosa, joka jatkaa viikinkiseikkailun mytologisempaa puolta sankarivainajien asuinsijoilla Valhallassa. Pelaajat suuntaavat Odinin saappaissa kääpiöiden valtakuntaan Svartalfheimiin, josta jumalten kuninkaan on pelastettava poikansa Balder.
Svartalfheimin pelialueen lupaillaan olevan kokonsa puolesta noin kolmasosa emopelissä nähdystä Englannista. Hajaantuneita ja piiloutuneita kääpiöitä etsiessään Odin saa vastaansa muun muassa uusia vihollistyyppejä, kuten jää- ja tulijättiläisiä, joita kohdatessa suorat hyökkäykset eivät aina ole se järkevin vaihtoehto. Seikkailua piristetäänkin uusilla kyvyillä, kuten esimerkiksi jääiskuilla, teleportaatiolla ja mahdollisuudella muuntautua korpiksi. Taidot laitetaan koetukselle myös valkyrioiden haasteissa, joissa kohdataan kovempia vastuksia taisteluareenalla.
Dawn of Ragnarökin pitäisi lisätä peliin noin 35 tunnin verran pelattavaa, ja sen olisi määrä ilmestyä 10. maaliskuuta 2022.
Odotellessa pelaajat voivat kuitenkin sukeltaa sekä Assassin's Creed Valhallassa että sitä edeltäneessä Assassin’s Creed Odysseyssa ilmaisiin Crossover Stories -tarinatehtäviin, jotka päivittyvät peleihin tiistaina 14. joulukuuta.
Kuten nimi antaa ymmärtää, ilmaistehtävien tarkoituksena on pistää kahden tuoreimman Assassin's Creed -seikkailun päähahmot tapaamaan toisensa. Odysseyn uusi Those Who Are Treasured -tehtäväkokonaisuus pohjustaa tarinaa antiikin Kreikassa, kun taas varsinainen kohtaaminen tapahtuu Valhallaan saapuvassa A Fated Encounter -tehtäväkokonaisuudessa. Tarinan ohella mukaan lupaillaan muun muassa uusia pelialueita.
Crossover Stories -tehtävät voi kertoman mukaan pelata omilla emopeleistä tutuilla hahmoillaan, eli joko Kassandralla tai Alexioksella Odysseyssä sekä mies- tai naispuolisella Eivorilla Valhallassa. Kun hahmot tapaavat Valhallassa, Eivor saa kuitenkin aina vastaansa Kassandran, joka on hahmon tarinallisesti kanoninen versio.
Assassin's Creed Valhalla: Dawn of Ragnarökin julkistustrailerin sekä Crossover Stories -kokonaisuuden esittelyvideon voi katsoa ohesta.
Kommentit
Tämä jurppii aivan vietävästi vaikka pelasin Kassandralla. Ubisoft: Hei te jotka pelasitte Alexiosilla, haistakaa paska! Eikö vielä ollut niin että Alexiosilla pelasi enemmistö? Saman törppöilyn toki teki Bioware aiemmin Old Republicin kanssa kun sekä Revanin että Exilen sukupuolet lyotiin lukkoon. Jos kaanonia ei saa pidettyä pelin ulkopuolella niin miksi pistää useampaa hahmoa tai laittaa peliin valintoja kun myöhemmin "korjataan" että pelasit väärin koska kaanoni?
Minä käsitin tämän niin, että Valhallassa pelaaja ohjastaa ainoastaan Eivoria (miehenä tai naisena) ja Kassandra on NPC. Odysseyssä taas pystyt pelaamaan joko Alexiosilla tai Kassandralla.
Tuo Ragnarök-laajennus vaikuttaa mielenkiintoiselta, saas nähdä miten se vertautuu tulevan God of Warin vastaavaan maailmaan.
Juu, mutta tällä tavoin "ylikirjoitetaan" niitten peli jotka pelasivat Alexiosilla, sillä peli ei tunnusta Alexiosilla pelattua Odysseytä vaan ainoastaan Kassandralla pelatun Valhallassa ja voi olla että jompikumpi Eivoreista on se "ainoa oikea" seuraavassa joka meinaa että toisella pelanneet eivät käyttäneet "oikeaa" Eivoria.
Ymmärrän että koska nykycreedejä ei sidota yhteen tulevaisuusosioilla vaan tulevaisuus sekä menneisyys on sekoitettu nykyään keskenään (en tiedä jatkuiko tämä Valhallassa, mutta lisärit viittaavat siihen), joten nyt myös menneisyyden hahmot on sidottu toisiinsa ja liikkumavaraa on vähemmän, tämän vuoksi yhden polun käyttäminen on helpompaa.
Kuitenkin Alexios-pelaajien kokemus voitaisiin validoida myös vaihtamatta Kassandraa niin että Alexios-pelaajat saisivat ylimääräistä dialogia jossa esimerkiksi ihmeteltäisiin miten Animus pystyä erehtymään ja todetaan ettei Alexios-kokemus ollut 100% luotettava näytteiden epämääräisyyden johdosta eli Alexios-osuus tapahtui, mutta hahmo pelin sisällä ei kokenut sitä oikein. Odysseytä mainostetaan "choose your own path", mutta jatko-osan delsu paskoo valitsemasi polun vääräksi jota ei koskaan tapahtunut.
Valhallaa en ole vielä pelannut, kun olen odotellut kaikkien delsujen julkaisua. Syy siihen on se että pitkien taukojen jälkeen, varsinkin jos olet pelannut useampia muita pelejä välissä, on kontrollit jossain määrin unohtuneet ja delsu ei yleensä näitä enää neuvo uudelleen vaan olettaa kaiken olevan jo ennestään tuttua. Odyssey on toki kelpo peli, mutta kaikkien lisäreiden ja emopelin pelaaminen kerralla oli paikoin aika työlästä, 196 tuntia 59 minuuttia ja Valhalla kestänee lähelle samaa ellei enemmän.
Ragnarök toki vaikuttaa kiinnostavalta, mutta nostaa Valhallan kokonaishinnan aika huikean korkeaksi riippumatta siitä ostitko pelin alennuksesta. En ole season pass 1234567 jne käytännön ystävä, joskin tuleva "games as service" miellyttää vieläkin vähemmän.
Mikäli nyt muistan oikein, niin alunperin Kassandran piti ollakin ainoa pelattava hahmo, mutta pomot Ubisoftilla pelkäsivät ettei peli myisi ilman miesvaihtoehtoa. Joten Alexios laitettiin vähän väkisin mukaan, mutta Kassandra on aina ollut tekijöille se oikea päähahmo. Onhan se ikävää Alexiosilla pelaajille, mutta selittää miksi tekijät suosivat Kassandraa.
Odyssey on edelleen AC-sarjan suosikkini, koska se mahdollisti roolipelaamista eniten koko sarjassa. Pelasin Alexiosillä puhdasotsaista hyväsydämistä sankaria, kun taas Kassandralle annoin äkkipikaisemman ja verenhimoisemman palkkasoturin luonteen.
AC Valhallastakin tykkään, mutta sen suurin pettymys oli juurikin sen roolipelaamisen vähentäminen - Eivor ei hahmona tunnu yhtä kiinnostavalta kuin Alexios tai Kassandra.
Angel of Deathin alkuperäiseen kommenttiin palaten - ymmärrän hyvin närkästyksen, jos sarjan edellisosan oma suosikkihahmo väännetään väkisin toiseen hahmoon. Olisi mielenkiintoista tietää ne syyt, miksei näissä lisäosissa valintaa NPC-Kassandran ja NPC-Alexiosin välillä voitu jättää pelaajan päätettäväksi.