Assassin’s Creed Valhallassa ryhdyttiin viettämään joulua – ilmainen tapahtuma pitää sisällään muun muassa uusia varusteita

Joulun voi aloittaa ennakkoon viikinkien seurassa.

18.12.2020 11:04

Ubisoft on tuonut Assassin’s Creed Valhallaan sen ensimmäisen ison tapahtuman, kun joulurauha viikinkiläisten mittakaavalla on laskeutunut pelin ylle.

Uusi Yule Festival -tapahtuma on parhaillaan käynnissä aina 7. tammikuuta saakka, mikä tarkoittaa juhlallisuuksia pelaajan omassa kylässä. Näihin lukeutuu jouluisemman ilman lisäksi myös muun muassa jousiammuntakisat sekä humalaiset nyrkkitappelut.

Pelaajat voivat avata itselleen juhlasta saatavilla poleteilla erinäistä kosmeettista kivaa joko kylänsä koristeeksi tai varusteita Eivorille. Nämä ovat saatavilla ainoastaan juhlallisuuksien ajan. Yule Festival avautuu kaikille, kunhan pelin ensimmäinen alueellinen tarinakaari Englannissa on suoritettu.

Studio paljasti samassa yhteydessä hieman lisää helmikuussa julkaistavasta seuraavasta sisältöpaketista, joka sisältää uuden River Raid -pelitilan. Sen myötä peliin lisätään kolme uutta karttaa, sekä liuta uusia varusteita, riimuja ja kykyjä.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa