Uudelle Assassin's Creedille räjähtävä alku – sarjan megakokoelma julkistettiin virallisesti (päivitetty) / Uutiset / pelaaja.fi

Uudelle Assassin's Creedille räjähtävä alku – sarjan megakokoelma julkistettiin virallisesti (päivitetty)

7.11.2012 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
14

Assassin's Creed III:n viime viikolla tapahtunut julkaisu näyttää muodostuneen Ubisoftin historian suurimmaksi. Yhtiö on kertonut arvioivansa, että peli olisi myynyt ensimmäisellä viikollaan 3,5 miljoonaa kappaletta ja näin myynyt tuplaten sen, mihin Assassin's Creed: Revelationsin pystyi aikoinaan samassa ajassa.

Ubisoft odottaakin kuluvan tilikautensa kolmannen neljänneksen olevan sille erittäin positiivinen. Menneen puolen vuoden aikana se raportoi tehneensä nettotappiota yhteensä 32,3 miljoonaa dollaria eli noin 25,1 miljoonaa euroa, joten Assassin's Creed ilmaantui erityisen hyvään väliin.

Samalla Ubisoft on nyt julkistanut virallisesti eilen huhutun ja varmistetun Assassin's Creed: Anthology -kokoelman. Paketti ahtaa sisäänsä viisi Assassin's Creedin pääsarjan osaa lisäsisältöineen. Assassin's Creed III:n kohdalla tämä toteutetaan tuomalla paketin mukana pelin oma kausikortti. Ensimmäinen satsi lisäsisältöä peliin saadaan joulukuussa.

Paketti ilmestyy sekä Xbox 360:lle että PlayStation 3:lle 29. marraskuuta. Virallisen hinnan Ubisoft ilmoittaa myöhemmin. Tiedon paketista vuotanut Amazon on myynyt sitä kuitenkin jo tovin aikaa 150 euron hintaan.

Päivitys kello 12.34: Ubisoft on ilmoittanut Anthology-kokoelman kustantavan Briteissä 120 puntaa eli juurikin sellaiset 150 euroa.

Lähde: Gameinformer, Ubisoft

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anthigon kuva
Anthigon

Hyvä että myy. Henkilökohtaisesti muodostunut yhdeksi kautta aikojen lempi peleistä Arkham Cityn ja RDR:n ohelle.

Käyttäjän redshift kuva
redshift

Itselleni peli ollut totaalinen pettymys. Huonompi kuin AC Revelations ja samalla viimeinen Assassin's Creed minkä hankin.

Käyttäjän ttgreat kuva
ttgreat

Ketä kiinnostaa... Mua ei kiinnosta! Aivan turha pelisarja, onneksi ei tarvi hommata tätä...

Käyttäjän KemistiOMG kuva
KemistiOMG

itseni mielestä on aivan äärettömän hyvä ja ehdottomasti paras ac

Lainaus käyttäjältä ttgreat

Ketä kiinnostaa... Mua ei kiinnosta! Aivan turha pelisarja, onneksi ei tarvi hommata tätä...

ja kommentin idea?

Käyttäjän Kendoxin kuva
Kendoxin

Shut up and take my money!

Käyttäjän Degnos kuva
Degnos
Lainaus käyttäjältä KemistiOMG

itseni mielestä on aivan äärettömän hyvä ja ehdottomasti paras ac

Lainaus käyttäjältä ttgreatKetä kiinnostaa... Mua ei kiinnosta! Aivan turha pelisarja, onneksi ei tarvi hommata tätä...

ja kommentin idea?

(Äärimmäisen) surkean mielipiteen ilmaisu.

Käyttäjän Make93 kuva
Make93
Lainaus käyttäjältä redshift

Itselleni peli ollut totaalinen pettymys. Huonompi kuin AC Revelations ja samalla viimeinen Assassin's Creed minkä hankin.

Loppua kohti paranee vaan, et pelaappa vaan lisää.

Käyttäjän redshift kuva
redshift
Lainaus

Loppua kohti paranee vaan, et pelaappa vaan lisää.

Peli on vedetty läpi eikä paska muuttunut kullaksi missään vaiheessa.

Käyttäjän Maisteri kuva
Maisteri

Ei mikään ihmekään että noin hyvin myy, hienoa työtä ubisoft.

Käyttäjän Rasu6000 kuva
Rasu6000

hyvä mutta aika buginen peli tuo ac3 ja itelläni on koko peli sarja