Jos arki tuntuu vielä näin herran vuonna 2021 ahdistavalta, voi sitä karata pian taas yhdellä tapaa avaruuteen. Saksalaiskehittäjä Rockfish Games on saanut vahvistettua, että sen työstämä lentoräiskintä Everspace 2 saa varhaisjulkaisun Steamissa tammikuun 18. päivä.

Lentelemään Everspace 2:ssa lähdetään yksinpelikampanjassa, jossa räiskinnän lisäksi pelaajille luvataan niin syvällistä tutkiskelua, roolipelielementtejä, kaupankäyntiä kuin runsaasti loottia löydettäväksi. Early access -vaiheen alussa pelattavaa on määrä olla tarjolla noin 25 tunnin edestä, minkä aikana tutustumaa pääsee päätarinan ohella myös sivuaktiviteetteihin.

Hintaa Everspace 2:lle kertyy noin 38 euroa. Suunnitelmissa Rockfishilla olisi saada peli valmiiksi vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana. Kehitteillä se on myös konsoleille.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa