Avaruus on taas kamalampi paikka, sillä Void Bastards on nyt suurempi kuin koskaan

Void Bastards on saanut ilmaista ja maksullista lisäpelattavaa.

22.9.2019 15:06

Alkukesällä pc:n ja Xbox Onen räiskintätarjontaa piristänyt Void Bastards on laajentunut tällä viikolla. Peliin ilmestyi ladattavaksi niin ilmainen Workplace Challenges -päivitys kuin neljän euron hintainen Bang Tydy -lisäsisältöpaketti.

Päivityksellä Void Bastardsin eliniän pitäisi kasvaa jo mukavasti, sillä uusien tutkittavien aluksien lisäksi se tuo mahdollisuuden ujuttaa erilaisia vapaaehtoisia lisävaikeutuksia ja -muuttujia avaruusseikkailemiseen. Kokonaan uusi The Outpatient -vihollinen aiheuttaa sekin nyt pelissä pahennusta.

Bang Tydyn myötä Void Bastardsin maailma saa vielä hieman lisäeloa kokonaan uudella avaruudessa vaeltavalla nimikko-organisaatiolla. Uusi organisaatio on siitä erikoinen uhka, että sen pakkomielteenä on alusten siivoaminen. Se ei suoranaisesti halua pelaajaa siis hengiltä, mutta koska sen mukaan happi on saastetta, muodostuu organisaatiosta oma ongelmansa avaruusselviytyjille.

Organisaation aluksia ryöstelemällä haltuunsa Void Bastardsissa voi saada myös uutuusase The Whackuumin, jolla vihollisten elinvoimaa voi imeä itseensä.

Lisää luettavaa