Avaruusräiskintä Galak-Z täyttyi loputtomasta toiminnasta pc:llä – PS4:ää ei ole myöskään unohdettu

Galak-Z:n pitkään odotettu Season 5 -päivitys on saapunut pc:lle. Se ei ole tosin ihan sitä, mitä pelaajat alunperin odottivat.

8.5.2016 09:15

Avaruusräiskintäpeli Galak-Z on vastaanottanut pc:llä uuden mittavahkon sisältöpäivityksen.

Tuore päivitys lisää peliin uuden päättymättömäksi suunnitellun The Void -tilan, jossa pelaajat sukeltavat satunnaisesti muodostuviin kenttiin ja yrittävät selvitä niissä hengissä mahdollisimman pitkään keräten samalla niin paljon pisteitä kuin he vain suinkin pystyvät. Tilan pohjalta peliin on jalostettu samalla myös niin sanottu Daily Challenge -osuus, joka tarjoaa joka päivä kaikille pelaajille koluttavaksi uuden kaikille yhteisen kenttäkokonaisuuden, jossa tarkoituksena olisi pärjätä mahdollisimman hyvin yhden ainokaisen yrityksen voimin.

Vielä jossain vaiheessa The Void -päivitys on saapumassa myös Galak-Z:n PlayStation 4 -versioon. Tuolloin PlayStation-versio saa samalla pc-versiosta jo löytyvän arcade-vaikeustason pelin tarinaosuuteen, joka helpottaa Galak-Z:n koluamista lisäämällä sen tehtävien väliin ylimääräisiä tarkastuspisteitä.

Tuoretta Galak-Z-sisältöpäivitystä ehdittiin odottamaan peliin periaatteessa kuukausia, sillä alunperin kehittäjä 17-Bit ilmaisi työskentelevänsä sen parissa jo itse pääpelin alkuperäisen julkaisun tienoilla. Alunperin päivityksen odotettiin kuitenkin lisäävän peliin uuden ryppään tarinatehtäviä, jotka toisivat kunnollisen päätöksen sen juonelle. Nyt alkuperäinen suunnitelma näyttääkin kariutuneen, mikä on saanut osan pelaajista hieman hämilleen tapahtuneesta.

Sentään uusi tila on sidottu edes kevyesti yhteen Galak-Z:n tarinan kanssa. Viitteitä tästä voi katsastaa oheisesta uutta päivitystä esittelevästä trailerista.

Lähde: 17-BIT (Twitter), Destructoid

Lisää luettavaa