Pelistudio Lemonbomb Entertainmentin avoimen maailman seikkailupeli Stranded Sails: Explorers of the Cursed Islands esiteltiin julkistustrailerilla.

Pelaaja ohjaa merirosvokapteenin poikaa tai tytärtä, joka on muun miehistön ohella haaksirikkoutunut kauniiseen trooppiseen saaristoon. Tavoitteena on rakentaa uusi laiva, jolla pelaaja tovereineen palaa takaisin sivilisaation pariin. Sitä ennen on kuitenkin selviydyttävä uudessa ympäristössä. Tämä tapahtuu keräämällä saarelta resursseja, viljelemällä maata ja kokkaamalla ruokaa itselleen ja muulle miehistölle.

Saariston muita saaria pääsee tutkimaan soutuveneellä ja niiltä vaikuttaisikin löytyvän uusia ja mystisiä vaaroja. Trailerilla nähdään, kuinka aavemaiset olennot yllättävät pelihahmon keskellä luolastoa.

Stranded Sails julkaistaan lokakuussa PlayStation 4:lle, Nintendo Switchille, Xbox Onelle ja pc:lle.

Lisää luettavaa