Axiom Verge 2 saapuu yksinoikeudella Epic Games Storeen ja Switchille tänä vuonna

Axiom Verge 2:n paljastettiin saapuvan pc:lle yksinoikeudella Epic Games Storeen.

12.2.2021 07:26

Axiom Verge 2:n on vahvistettu saapuvan myös pc:lle.

Alun perin Switch-yksinoikeudella paljastettu Axiom Verge 2 julkaistaan myös pc:lle yksinoikeudella Epic Games Storessa. Asia paljastettiin eilen Epicin Spring Showcase -livestriimissä. Axiom Verge 2:n on siis määrä saapua tänä vuonna sekä Epic Games Storeen että Switchille.

Vuonna 2015 ilmestyneen tasoloikintaseikkailu Axiom Vergen jatko-osan oli alun perin määrä ilmestyä Switchille vuoden 2019 loppupuolella. Pelin julkaisu on kuitenkin viivästynyt pariin otteeseen. Viimeksi viime lokakuussa Axiom Verge 2:n kerrottiin ilmestyvän alkuvuodesta 2021. Epic Gamesin paljastuksessa pelille ei annettu tarkempaa julkaisupäivää.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa