Baldur's Gate 3 saapuu sittenkin tänä vuonna myös Xboxille – jaetun ruudun moninpeli jätettiin pois Xbox Series S:ltä / Uutiset / pelaaja.fi

Baldur's Gate 3 saapuu sittenkin tänä vuonna myös Xboxille – jaetun ruudun moninpeli jätettiin pois Xbox Series S:ltä

24.08.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
8

Vuoden 2023 suurimpiin julkaisuihin lukeutuva Baldur's Gate 3 saapuu tänä vuonna myös Xbox-konsoleille.

Kehittäjä Larian Studios on useampaan otteeseen kertonut vaikeuksista Baldur's Gate 3:n Xbox Series X/S -käännöksen kanssa. Jaetun ruudun pelitilan sovittamisessa Xbox Series S:lle kamppaillut Larian kertoo nyt löytäneensä yhteisen sävelen Xboxin kanssa.

Studion toimitusjohtaja Swen Vincke kertoo käyneensä Xbox-pomo Phil Spencerin kanssa keskustelun, jonka seurauksena studio on vahvistanut julkaisevansa Baldur's Gate 3:n Xbox Series X/S:lle vielä tämän vuoden aikana. Julkaisu on kuitenkin edellyttänyt kompromissia, sillä pelin Series S -versio ei tue jaetun ruudun moninpeliä.

Kyseessä on merkittävä poikkeus Xboxin aiempaan linjaan. Microsoft on nimittäin tähän saakka edellyttänyt kehittäjien tuovan kaikki vastaavat toiminnallisuudet Xbox Series X- ja Series S -konsoleille, vaikka pelien ulkoasua olisikin karsittu heikompitehoiselle konsolille. Baldur's Gate 3 onkin tiettävästi ensimmäinen peli, jonka Series S -versio sisältää selkeän pelillisen rajoitteen tehokkaampaan malliin verrattuna. Larian Studiosin mukaan Xbox Series S vastaa muilta osin muita konsoliversioita ja se tukee myös alustojen välisiä tallennuksia Steamin ja Xbox-konsolien välillä. 

Baldur's Gate 3:n Xbox-version julkaisupäivää ei ole vielä tarkennettu. Peli julkaistaan PS5:lle 6. syyskuuta.

Lähde: Larian Studios

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän JMNyyssonen91 kuva
JMNyyssonen91

Hienoa, että myös Xbox saa tämän vuoden isoimpia pelejä. Samalla Microsoft sylkee pelaajien kasvoille ketkä omistavat juuri Series S. Uskon, että Microsoft ajaa pikkuhiljaa koko S alas ja unholaan. Taloudellisesti huono peli liike koko S.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus JMNyyssonen91

Hienoa, että myös Xbox saa tämän vuoden isoimpia pelejä. Samalla Microsoft sylkee pelaajien kasvoille ketkä omistavat juuri Series S. Uskon, että Microsoft ajaa pikkuhiljaa koko S alas ja unholaan. Taloudellisesti huono peli liike koko S.

En nyt sanoisi ihan noinkaan. Korona aikaan ja sitä alkunsa saaneiden Series X ja PS5:n tuotanto ongelmien aikana Series S auttoi Microsoftia huomattavasti myymään konsoleista huomattavasti enemmän kuin mitä se oli pystynyt muutoin. Toki nyt kun PS5:n ja Series X:n tuotanto ongelmat ovat taaksejäänyttä aikaa niin Series S voi hyvinkin olla Microsoftille enemmän taakka

Käyttäjän Kalastajamies kuva
Kalastajamies
Lainaus JMNyyssonen91

Hienoa, että myös Xbox saa tämän vuoden isoimpia pelejä. Samalla Microsoft sylkee pelaajien kasvoille ketkä omistavat juuri Series S. Uskon, että Microsoft ajaa pikkuhiljaa koko S alas ja unholaan. Taloudellisesti huono peli liike koko S.

Näin series S omistajana, olen tyytyväinen konsoliin. BG3 muutenki sellainen peli ettei ohjaimella suostuisin kokeilemaan. Onneksi boxilla näppis ja hiiri tuki

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Äkkiä muuttui ääni Microsoftin kellossa, kun älysivät, että kenties vuoden suurin ja puhutuin pelitapaus on menossa heiltä sivu suun omien typerien periaatteiden johdosta.

Kyllä S:n ostaneiden pitää ymmärtää, että pelikokemus konsolilla, joka on käytännössä last geniä voi olla monessa suhteessa rajoitettu.

Käyttäjän peliukk0 kuva
peliukk0
Lainaus Haerski

Äkkiä muuttui ääni Microsoftin kellossa, kun älysivät, että kenties vuoden suurin ja puhutuin pelitapaus on menossa heiltä sivu suun omien typerien periaatteiden johdosta.

Kyllä S:n ostaneiden pitää ymmärtää, että pelikokemus konsolilla, joka on käytännössä last geniä voi olla monessa suhteessa rajoitettu.

Kyllä varmaan ymmärtäisivätkin, mutta valmistaja luvannut että pelit eivät ole kuin graafisesti heikompia, voi olla aika monen vaikea niellä jos alkaa enemmänkin tulemaa ihan pelillisiä rajoitteita.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus peliukk0

Kyllä varmaan ymmärtäisivätkin, mutta valmistaja luvannut että pelit eivät ole kuin graafisesti heikompia, voi olla aika monen vaikea niellä jos alkaa enemmänkin tulemaa ihan pelillisiä rajoitteita.

Sitä pitää kuitenkin verrata siihen halooseen, joka syntyisi, jos Xbox-pelaajat jäisi paitsi esim. Baldur's Gaten kaltaisista peleistä tai joutuisi odottamaan niitä esim. vuoden pidempään. Etenkin kun tästä periaatepäätöksestä johtuen myös Series X -pelaajat kärsii.

Käyttäjän santenced kuva
santenced

Mitä jos kehitettäis pelit Series S ehdoilla? Unohdetaan kaikki hienoudet mitä X vois tarjota. Multiplattareiden teko helpottuis varmaan, indiepelit kehittyis kun pitää miettiä sisältöä/tarinaa grafiikan sijaan

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou
Lainaus santenced

Mitä jos kehitettäis pelit Series S ehdoilla? Unohdetaan kaikki hienoudet mitä X vois tarjota. Multiplattareiden teko helpottuis varmaan, indiepelit kehittyis kun pitää miettiä sisältöä/tarinaa grafiikan sijaan

Indiepelit eivät yleensä koskaan ota täysiä tehoja irti mistään laitteista (vaikka puhuttaisiin AA-peleistä), kun ei pienemmillä tiimeillä ole yleensä resursseja lähteä kilpailemaan esim. grafiikassa tai muussa teknologiassa AAA-pelien kanssa. Minkä vuoksi indie-pelit keskittyvätkin monesti enemmän uudenlaisiin ideoihin, kuin esim. realistiseen grafiikkaan.

Ja jos markkinoilla on kaksi tehokkaampaakin ns. pääkonsolia (joita myyty yhteensä paljon enemmän), en oikein näe järkeä miksi pitäisi tehdä pelit ns. kakkoskonsolin ehdoilla. Tämä sukupolvi säilyisi silloin loppuun asti tällaisena edellissukupolven jälkilämpöisenä meininkinä, kun se hädin tuskin on edelleenkään lähtenyt edes käyntiin, ja silti S:llä alkaa olla jo ongelmia. Ja vallitsevasta teknologiasta pyritään yleensä aina ottamaan kaikki irti mikä lähtee tai mikään ei kehity ja mene eteenpäin.

Veikkaan että Microsoftin kannattaa alkaa ainakin raskaammissa peleissä kohtelemaan S:ää hieman niin kuin Switchiä ja lykkäämään sen peliporttauksia verrattuna X:n ja PS5:n versioihin, jos niissä ilmenee S:llä ongelmia kehityksessä, vaikka olisivat mitä luvanneet.