Baldur’s Gate: Dark Alliance II:n uudelleenjulkaisu on saanut virallisen vahvistuksensa.

Ensimmäisen Dark Alliancen viime vuonna nykyisemmille laitteille tuonut Black Isle Studios varmisti Twitter-tilillään, että myös jatko-osa tekee sekin paluun ja vieläpä ”nopeammin kuin uskotkaan”. Tarkemmin vihiä julkaisuajankohdasta ei ole silti annettu, joten varmaa ei ole, pitäisikö peliä odotella vielä päiviä, viikkoja vai kuukausia. Muutenkin yksityiskohdat ovat tällä hetkellä vähissä.

Alkuperäisen Baldur’s Gate: Dark Alliancen uudelleenjulkaisu vahvistui viime vuonna vain päivää ennen virallista julkaisuaan. Tuolloin se tuotiin ensin PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle sekä muutaman päivän viiveellä Switchille. Puolisen vuotta myöhemmin oli lisäksi pc-version vuoro.

Alkujaan Baldur’s Gate: Dark Alliance II näki päivänvalon vuonna 2004 PlayStation 2:lla ja Xboxilla. Siinä missä ensimmäinen peli oli Snowblind Studiosin alaa, vastasi silloinen Black Isle Studios jatko-osan tekemisestä.

Viimevuotisen uudelleenjulkaisun perusteella Baldur’s Gate: Dark Alliance II:n paluu tapahtuu todennäköisesti varsin pienin muutoksin. Nykylaitteille ensimmäinen Dark Allience tuotiin lähinnä moderneille resoluutioille päivitettynä, kun taas muuten kokemusta ei oltu juuri siloteltu.

Lisää luettavaa