Tälle vuodelle alkujaan odoteltu Batman: Arkham Knight on saanut uuden julkaisupäivän. Niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin pc:llekin saatava Rocksteadyn uusin supersankariseikkailu on saapumassa kauppoihin maailmalaajuisesti nyt kesäkuun 2. päivä.

Perusversion ohella pelistä tullaan myymään maailmalla ainakin kahdenlaista erikoisversiota. Suurin näistä on vain konsoleille saapuva noin 200 euron hintainen Batmobile Edition, jonka hankkivat saavat itselleen pelin ohella taidekirjan, metallikannet, sarjakuvan, ylimääräisiä Batman-asusteita sekä muotoaan muuttavan lepakkomobiilipatsaan.

Toinen erikoisversioista on Limited Edition ja se sisältää muuten kaiken edellä mainitun, mitä nyt lepakkomobiilin tilalla sen mukana nähdään muistopatsas Batmanista. Paketti maksaa noin 120 euroa konsoleilla ja satasen pc:llä.

Lähde: Warner Bros.

Lisää luettavaa