Battlefield 1:een luvassa dynaamisia säätiloja – tässä uusin traileri

Uusi Battlefield 1 -traileri on saapunut esittelemään uutuuspelistä pelikuvaa ainakin jollain tasolla. Samalla puheeksi on noussut pelin sääjärjestelmä.

12.6.2016 22:25

Electronic Arts ja DICE ovat tuoneet julki uuden trailerin Battlefield 1:stä. Videon on luvattu pitävän sisällään oikeaa pelikuvaa ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvasta uutuusräiskeestä ja tarjota näin esimakua muutamista siihen luvatuista erityisominaisuuksista, kuten monenlaisista eri sääoloista.

Osana E3-messuja edeltävää EA Play -tapahtumaa kehittäjä DICE on vahvistanut, että Battlefield 1:stä tulee löytymään dynaaminen sääjärjestelmä. Sen voimin pelin verkko-otteluiden sää ei ole aina välttämättä sama ottelusta toiseen, vaan välillä kentissä voi auringonpaisteen sijasta esimerkiksi myrskytä, mikä vaikuttaa esimerkiksi pelialueen näkyvyyteen.

Pitkin sunnuntaiyötä EA:lla on ollut käynnissä verkkolähetys, jossa on esitelty Battlefield 1:n moninpeliä toiminnassa. Lähetyksen voi löytää esimerkiksi EA:n Twitch-kanavalla.

Kaupoissa Battlefield 1 nähdään 21. lokakuuta. Pelin on kehitteillä Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Lisää luettavaa