Battlefield 1:n neljäs suuri lisäosa Apocalypse saapuu helmikuun aikana, Electronic Arts on saanut vahvistettua yhdessä lisärin ensimmäisten yksityiskohtien kanssa.

Uusia karttoja laajennukseen luvataan kaikkiaan viittä kappaletta. Näiden joukkoon lukeutuvat Passchendaelen, Caporetton ja Sommen taistelujen innoittamat uudet tavanomaisemmat kartat. Kaksi muuta uutukaista London Calling sekä Razor’s Edge on rakennettu vuorostaan uutta Air Assault -pelitilaa varten ja koostuvat näin yksinomaan ilmataistelusta.

Taidetta tulevista kartoista löytää alta. Useampi YouTube-käyttäjä on jakanut julkistuksen yhteydessä myös pelikuvaa tulevista maisemista.

Tietystikään ilman uusia ajoneuvoja, aseita, vimpaimia, erikoistumisia, Service Assignmentseja, rankkeja tai tuntolevyjä Apocalypsea ei julkaista. Aseistuksen osalta Assault-luokan on jo vihjattu saavan ainakin ilmatorjunnassa auttavaa kalustoa.

Vielä ennen Apocalypsen tuloa EA ja DICE ovat julkaisemassa näin tammikuun lopulla loput Battlefield 1:n Turning Tides -laajennuksen sisällöstä Premium-pelaajille. Näihin kuuluvat niin kaksi uutta karttaa, brittien kuninkaallinen merijalkaväki ja uusi ilma-alus, Nyt aina tammikuun 22. päivään asti pelissä on käynnissä myös testijakso, joka antaa kaikille Battlefield 1 -omistajien mahdollisuuden kokeilla ilmaiseksi pelin nykyistä lisäsisältötarjontaa.

Lähde: Battlefield (kotisivu)

Lisää luettavaa