Battlefield 6 julkaistaan molempien sukupolvien konsoleille, EA vahvistaa

Seuraavan Battlefieldin on määrä ilmestyä loppuvuodesta 2021.

16.5.2021 12:50

Electronic Arts on vahvistanut, että Battlefield 6 julkaistaan sekä vanhemmille että uuden sukupolven konsoleille.

EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson ilmoitti suunnitelmista julkaista peli PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle sekä PS5:lle, Xbox Seriesille ja pc:lle yhtiön koko vuoden tuloskatselman aikana tiistaina.

– Kun ajatellaan uusia alustasukupolvia, Frostbitella aikaansaamamme edistyksen kanssa, digitaalisen ekosysteemimme edistysaskeleita ja sitä edistystä, jota teemme ominaisuuksien suunnittelutasolla uusien tehosta tulevien mahdollisuuksien myötä, seuraavan sukupolven konsoleiden pelit tulevat olemaan poikkeuksellisia, Wilson sanoi.

EA:n talousjohtaja Blake Jorgensen totesi Battlefield 6:n olevan hieno molemmilla konsolisukupolvilla, mutta entistä näyttävämpi uusilla järjestelmillä.

Wilsonin mukaan Battlefield 6:ssa on kaikkea, mitä fanit pelisarjassa rakastavat. EA aikoo paljastaa pelin ensi kuussa ja jakaa lisätietoja kesän aikana.

Battlefield 6 on suunnitteilla julkaistavaksi loppuvuodesta 2021.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa