Battlefield Hardline ei kärsi pelisarjan aiempien osien tapaan ongelmista julkaisunsa aikaan, pelin luova johtaja Ian Milham on luvannut.

EA:n Visceral Games -studion kehittämän Battlefield Hardlinen kerrotaan hyötyvän viime vuonna julkaistun Battlefield 4:n saamista päivityksistä, vaikka Hardlinen kehitystyö aloitettiinkin jo ennen Battlefield 4:n julkaisua. Battlefield 4 kärsi lukuisista ongelmista vielä pitkään julkaisunsa jälkeen, mutta Milhamin mukaan kehittäjä DICE:n työ on kannattanut.

Battlefield 4 on nyt melko upeassa kunnossa ja kaikki se työ periytyy meidän projektiimme, Milham totesi Game Revolution -julkaisulle.

Milhamin mukaan Battlefield Hardlinen kehitystyön merkittävimpiä haasteita on pelin kehittäminen kaikkiaan viidelle alustalle. Ensi vuoden alkupuolella julkaistavaa peliä työstetään pc:lle, Xbox 360:lle, Xbox Onelle, PS3:lle ja PS4:lle. Milhamin mukaan Battlefield Hardlinea odottavat pelaajat voivat kuitenkin odottaa julkaisua turvallisin mielin.

-Meillä oli jo erittäin onnistunut betatesti ja aiomme järjestää toisen betatestijakson kaikilla alustoilla. Otamme toimivan pelin julkaisun todella vakavasti, Milham vakuuttaa.

Lähde: Game Revolution

Lisää luettavaa