Battlefield-kehittäjät pohtivat Early Accessia eheämpien pelien toivossa

Ajatus Early Access -julkaisumallista ei ole vieras DICElle. Studion johtaja ei kuitenkaan halua käyttää ideaa liiketoimintamallina.

15.6.2014 16:28

DICE ja Electronic Arts ovat pohtineet mahdollisuutta päästää pelaajia laajemmin käsiksi uusiin Battlefield-sarjan peleihin ennen niiden virallista julkaisua.

Asiasta on kertonut DICE-johtaja Karl Magnus Troedsson pelilehti Game Informerille. Troedsson on kuitenkin korostanut, että niin sanottu Early Access -toiminta kiinnostaisi häntä kuitenkin vain pelaajapalautteen takia, eikä niinkään mahdollisuutena puristaa pelaajilta rahaa jo ennen pelin virallista julkaisua.

– Me tuskin avaisimme pääsyä kaikille, mutta voisimme tehdä sen tietyillä maantieteellisillä alueilla tai ihmisten kanssa, jotka ostivat edellisen pelin. Kyllä, se on jotain mitä me harkitsemme, mutta emme liikentoimintamallina, vaan pyrkimyksenä luoda laadukkaita tuotteita, Troedsson selittää.

DICEn maine on ollut viimeisimpien kuukausien aikana kovilla, sillä viime vuoden lopulla julkaistua Battlefield 4:ää on jouduttu korjailemaan kiivaasti pitkin kuluvaakin vuotta. Yhtenä keinona taistella ongelmia vastaan DICE ja EA lanseerasivat toukokuussa uuden Community Test Environment -ohjelman, joka mahdollistaa Battlefield 4 -päivitysten testauksen faneilla ennen niiden virallista julkaisua. Kenties tämä luo jo pohjaa laajemmille keinoille testailla DICEn tulevia kokkauksia?

Lähde: Game Informer

Lisää luettavaa