Uuden Battlefield V -sisällön aika alkaa olla ohi. DICE on vahvistanut pelin päivityksiä koskevilla suunnitelmillaan, että viimeinen satsi uutta sisältöä on luvassa suurräiskintään kesän aikana aikaisintaan kesäkuun paikkeilla.

– Kuten olette tietoisia, päättyy Battlefield V:n tämänhetkinen Into the Jungle -luku huhtikuun 29. päivä. Katsellessamme tulevaisuuteen olemme julkaisemassa tänä kesänä vielä yhden itsenäisen päivityksen, joka tuo mukanaan uutta sisältöä, aseita ja peliviilauksia, torstaina julkaistu tiedote kertoo.

Twitter-tilillään DICE on tarkentanut, että odotettavissa olisi ainakin uusi koodinimeä ”Libya” kantava kartta.

Uuden sisällön julkaisu ei tarkoita loppua kuitenkaan pelin muulle päivittämiselle. DICElla kerrotaankin, että se jatkaa vielä työskentelyä niin pelin Community Games -yksityispeliominaisuuksien kuin huijaukseneston toiminnan parissa. Luvassa peliin on kesäpäivityksen jälkeenkin vielä myös viikottaisten haasteiden tapaisia keinoja hankkia pelin sisäistä valuuttaa sekä hajanaisia tapahtumia, joilla yhteisöä pyritään pitämään aktiivisena.

Lähde: Battlefield (Twitter), EA

Lisää luettavaa