Battlefield V:n tälle päivälle tarkoitettu Tides of War -avaus myöhästyy – ensimmäisestä lisätarinasta uusi traileri

Battlefield V:n ensimmäinen ilmainen laajennus myöhästyy.

4.12.2018 09:16

DICE on joutunut siirtämään tälle päivälle tarkoitetun Battlefield V:n ilmaisen Tides of War -kampanjan avauksen tuonnemmaksi odottamattoman ongelman takia.

Yhtiö ilmoitti Twitter-tilillään kohdanneensa ongelman viime hetkellä ja joutuneensa siirtämään julkaisua tuonnemmaksi. Studio ei halunnut tuoda peliin uusia mahdollisia ongelmia, eivätkä tekijät usko, että viivästys jää pitkäksi.

Tides of Warin ensimmäinen laajennus, Chapter 1: Overture, lisää peliin uuden moninpelikentän. Vuoden 1940 Belgiaan sijoittuva Panzerstorm keskittyy nimensä mukaisesti tankkien väliseen taisteluun, ja studion mukaan vastakkain on parhaimmillaan peräti 17 ajoneuvoa yhdellä kertaa.

Moninpelattavan lisäksi Overture jatkaa War Stories -yksinpelitarinoita uudella kampanjalla, saksalaissotilaaseen keskittyvällä The Last Tigerilla, jossa päähenkilö taistelee sodan viime hetkien epätoivoista taistelua ja kyseenalaistaa oman aatteensa. Kampanjasta saatiin myös nähtäväksi uusi traileri.

Lopuksi laajennuksen mukana julkaistaan Practise Range -harjoittelutila, jossa pelaajat voivat opetella aseiden ja ajoneuvojen perusteita, sekä liudan uusia kosmeettisia esineitä sekä ajoneuvojen kustomoinnin.

Battlefield V on saatavilla pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: DICE

Lisää luettavaa