Bayonetta 3:n julkaisu lähestyy, ikärajaluokitus kertoo / Uutiset / pelaaja.fi

Bayonetta 3:n julkaisu lähestyy, ikärajaluokitus kertoo

13.07.2022 // Kirjoittanut: Toimitus
0

Bayonetta 3:n häämöttävästä julkaisusta on saatu vahvistusta ikärajaluokitusten muodossa.

Nintendo on päivittänyt äskettäin Bayonetta 3:n verkkosivuille tiedon pelin Yhdysvalloissa ja Euroopassa saamista ikärajaluokituksista.  Nintendon mukaan Bayonetta 3 on saanut Yhdysvalloissa toimivalta ESRB-lautakunnalta M-luokituksen, joka tarkoittaa pelin olevan kielletty alle 17-vuotiailta. Eurooppalainen PEGI taas on antanut pelille alustavasti 18 vuoden ikärajaluokituksen. Ikärajaluokituksen taustalla kerrotaan lisäksi olevan pelissä ilmenevä väkivalta, verellä läträäminen, osittainen alastomuus ja vahva kielenkäyttö.

Ikärajaluokitus on pääsääntöisesti vahva signaali pelin lähestyvästä julkaisusta. Platinum Gamesin kehittämälle Bayonetta 3:lle ei ole vielä vahvistettu julkaisupäivää, mutta pelin on kerrottu ilmestyvän tämän vuoden aikana. Bayonetta 3 julkaistaan vuonna 2014 ilmestyneen Bayonetta 2:n tavoin yksinoikeudella Nintendo-konsoleille, eli tällä haavaa vain Switchille.

Lähde: Nintendo

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.