Bayonetta-kehittäjän yllättävä PS4-toimintaroolipeli sai virallisen nimen – katso uusi räväkkä traileri!

PlayStation 4:lle matkaava uusi Platinum Gamesin Nier-peli on saanut nimen ja maukkaan pelikuvatrailerin.

30.10.2015 09:35

Aiemmin kesällä yllättäen PlayStation 4:lle paljastettu uusi Nier-toimintaroolipelisarjan osa on saanut virallisen nimen. Ranskassa parhaillaan käynnissä olevan Paris Games Week -messutapahtuman yhteydessä Square Enix on lyönyt nyt lukkoon, että peliä kutsutaan jatkossa Nier: Automataksi.

Nimen julkistuksen lisäksi uudesta Nierista on saatu samalla myös muitakin yksityiskohtia julki. Pelin on nyt vahvistettu olevan esimerkiksi juonellinen seuraaja alkujaan vuonna 2010 julkaistulle ensimmäiselle Nier-pelille kertoen tällä kertaa tarinan ulkoavaruuden olioiden valloittamaksi joutuneesta maailmasta, jossa ihmiset ovat joutuneet luomaan joukon androideja turvakseen. Square Enix lupaa, että seikkailu on käsikirjoitettu niin, ettei alkuperäisen pelin peluu ole välttämättömyys, mutta tietysti jos vanhempi peli on jo tuttu, voi Automatasta saada hieman tavallista enemmän irti.

Kuten aiemmin kesällä kerrottiin, vastaa pelin pääasiallisesta kehityksestä tällä kertaa Bayonetta-sarjasta muun muassa tunnettu Platinum Gamesin. Tämä onkin selvästi nähtävillä oheisesta pelikuvatrailerista, josta ei ainakaan menoa ja meininkiä puutu. Alkuperäisen Nierin fanit ilahtunevat myös siitä, että ensimmäisen pelin kehitystä vetänyt Yoko Taro on ohjastamassa myös Automatan kehitystä ja että pelin musiikit säveltää ensimmäisellekin Nieirille äänen antanut Keiichi Okabe. Pelin hahmoihin eloa vuorostaan tuo Final Fantasy XII:sta, Tacticsista ja Vagrants Storysta muun muassa tuttu taistelija Akihiko Yoshida.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa