Bethesda: Fallout 5 saapuu The Elder Scrolls VI:n jälkeen / Uutiset / pelaaja.fi

Bethesda: Fallout 5 saapuu The Elder Scrolls VI:n jälkeen

15.06.2022 // Kirjoittanut: Toimitus
2
Bethesda: Fallout 5 saapuu The Elder Scrolls VI:n jälkeen

Bethesda on antanut vihiä Fallout-pelisarjan tulevaisuudesta tuoreessa haastattelussa.

Ohjaaja Todd Howard on kertonut IGN-sivuston haastattelussa Bethesdan suunnittelevan jo jatkoa Fallout-pelisarjaan. Howardin mukaan Fallout 5 saapuu kuitenkin vasta joskus aikaisemmin paljastetun The Elder Scrolls VI:n julkaisun jälkeen. Howardin mukaan studio kaavailee samaan aikaan The Elder Scrollsin ja Falloutin kanssa myös muita peliaihioita.

Elder Scrolls VI on esituotannossa ja aiomme tehdä Fallout 5:n sen jälkeen, joten kaistamme on aika täynnä tulevina vuosina. Meillä on myös muita projekteja, joita katselemme aika ajoin, Howard kommentoi.

Howard kommentoi IGN:lle myös fanien pitkiä odotusaikoja. Esimerkiksi Starfieldin kehityksen on kerrottu alkaneen jo vuonna 2015.The Elder Scrolls VI:n kerrotaan olevan vielä esituotannossa, joten peliin tuskin päästään käsiksi vielä lähivuosien aikana.

– Niissä kestää jonkin aikaa. Toivoisin todella, että saisimme ne ulos nopeammin. Yritämme parhaamme, mutta haluamme niiden olevan niin hyviä kuin ne vain voivat olla.

Bethesdan seuraava peli on avaruusroolipeli Starfield, joka lykättiin hiljattain vuodelle 2023. Viikonloppuna siitä saatiin myös ensimmäinen pelikuvakatsaus.

Lähde: IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Katsellaan siis vuoden 2040 paikkeilla, jos moderni sivilisaatio on silloin vielä pystyssä.

Käyttäjän Hepii89 kuva
Hepii89

Näinpä,tuskin on

Lainaus Refloni

Katsellaan siis vuoden 2040 paikkeilla, jos moderni sivilisaatio on silloin vielä pystyssä.