Puheet Fallout 4:n suorituskykyongelmista konsoleilla ovat Bethesdan PR-puolen mukaan pitkälti perättömiä.

Muun muassa pikkutarkoista suorituskykytesteistään tunnettu Digital Foundry on raportoinut eilen ilmestyneen pelin kärsivän epävakaasta ruudunpäivityksestä niin PlayStation 4:llä kuin Xbox Onellakin. Uutisotsikoista huolestuneiden pelaajien piinapenkkiin joutunut Pete Hines Bethesdan markkinointiosastolta on kuitenkin ottanut asiakseen tyrmätä huhut minkäänlaisista ruudunpäivitysongelmista.

– Raportit kierrättävät yhden ihmisen sanomisia. Peli pyörii hyvin PlayStation 4:llä, Hines vastasi häntä Twitterissä turhautuneeseen sävyyn lähestyneelle PS4-fanille.

Pelin optimointia aiemmin hehkuttanutta Hinesiä valehtelijaksi nyt syyttävät pelaajat ovat myös saaneet kuulla kunniansa. Miehen mukaan mainospuheet perustuvat hänen omiin kokemuksiinsa, eikä teos ole kärsinyt ruudunpäivitysongelmista hänen pelivuorollaan.

Digital Foundryn suoritustesti puhuu kuitenkin pitkälti puolestaan, ja ruudunpäivitys- ja nykimisongelmat vaikuttavat piinaavan todellisuudessa ainakin osaa pelaajista. Videon voi katsoa alta.

Lähde: Pete Hines (Twitter), GearNuke

Lisää luettavaa