
Joukko Bethesdan pelejä on paljastunut julkisuuteen tulleen asiakirjan kautta.
Microsoftin oikeuteen toimittama asiakirja on paljastanut Bethesdan julkaisutiekartan. Mukana on joukko toistaiseksi paljastamattomia mahdollisia tulevia julkaisuja.
Heinäkuussa 2020 päivätty asiakirja sisältää jo julkaistujen Starfieldin, Redfallin ja Ghostwire: Tokyon lisäksi työn alla olevat The Elder Scrolls VI:n ja Indiana Jonesin. Listalla on myös useita vielä julkistamattomia pelejä.
Mukana on esimerkiksi nimellä Doom Year Zero listattu uusi Doom-peli, johon suunniteltaisiin myös lisäsisältöä julkaisuvuonna ja julkaisua seuraavana vuonna. Lisäksi mukana on kolmas Dishonored-peli ja remasteroidut versiot The Elder Scrolls IV: Oblivionista ja Fallout 3:sta.
Listan iästä johtuen sen paikkansapitävyydestä ei ole enää takeita. Bethesda tai emoyhtiö Microsoft eivät ole kommentoineet asiakirjan sisältöä.
Lähde: VGC




















Kommentit
Joo, ehkä alunperin on voitu suunnitella myös Pleikkarilla, mutta asiat ovat muuttuneet siitä aikalailla Microsoft kaupan myötä. Ja eikä tuo edelleenkään tarkoita mielestäni mitään, että vaikka peli on joskus ollut jollakin laitteella, että sen uusien versioiden pitäisi sen takia tulla aina sen laitteen valmistajan seuraavalle laitteelle hamaan loppuun saakka, vaikka pelin omistaisi kilpaileva firma.