Bethesdan suurroolipeli Starfieldistä kuullaan pitkän kaavan kautta vasta ensi kesänä.

Avaruusoopperasta on tihkunut pieniä tiedonmurusia syksyn mittaan, mutta Bethesda-pomo Todd Howard paljasti hiljattain Redditissä, että suuremman luokan paljastuksia kaavaillaan vasta kesähelteille. Arvion Howard heitti vastauksena fanille, joka tiedusteli mieheltä Starfieldin mahdollisesti sisältämistä pelillisistä innovaatioista.

– Mieluummin näyttäisimme ne teille, ja se tapahtuu ensi kesänä. Olemme todella tyytyväisiä aikaan saamaamme kehitykseen, Howard lupaili.

Studiopomo pudotteli Reddit-ketjuun myös muutamia muita mielenkiintoisia yksityiskohtia Starfieldistä. Modituesta kysyttäessä Howard lupasi pelin olevan aivan yhtä avoin modaajayhteisöä kohtaan kuin Bethesdan aiemmatkin pelit, ja hahmonluonnin mies kertoi olevan äärimmäisen monipuolista. Pelaaja pääsee valitsemaan hahmonsa ulkonäön ja taustojen lisäksi esimerkiksi itseään miellyttävät persoonapronominit, jotka huomioidaan dialogissa. Lisäksi luvassa on ilmeisesti jonkinlaisia robottikumppaneita, joiden toiminnallisuuksia Howard ei kuitenkaan kummemmin valottanut.

Starfieldin on määrä ilmestyä pc:lle ja Xbox Series -koneille 11. marraskuuta 2022.

Lähde: Reddit, Polygon

Lisää luettavaa