Take-Two ilmoitti juuri Borderlandsin myöhästyvän ensi vuoden puolelle. Silti kaikki uutiset eivät ole huonoja, sillä BioShock 2 vahvistettiin. Peli saa jatkoa ensi vuoden loppupuolella. Jatko-osan on huhuttu sijoittuvan aikaan ennen ensimmäisen BioShockin tapahtumia.

BioShock on Xbox 360:n kehutuimpia pelejä. Sitä on myyty jo yli 2 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti, joten myös toisen osan povataan muodostuvan menestykseksi.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa