BioShock-tekijöiden uutukainen epäonnistui pahasti Kickstarter-tavoitteessaan

The Black Glove ei saanut Kickstarter-rahoitustaan kasaan.

10.11.2014 10:00

Alkuvuodesta kuultiin ikäviä uutisia pelistudiorintamalta, kun BioShock-peleistä tunnettu Irrational Games suljettiin. Osa Irrational Gamesin vanhoista työntekijöistä perusti Day For Night Gamesin. Day For Night Gamesin ensimmäisen pelin piti olla mielenkiintoinen The Black Glove, jossa oli tarkoitus matkustella ajassa edestakaisin.

The Black Glovea varten perustettiin Kickstarter-kampanja. Day For Night Gamesin oli tarkoitus kasata kokoon 550 000 dollaria The Black Glovea varten. Nyt varainkeruukampanja on päättynyt pettymykseen. The Black Glovea yhteisörahoitettiin ainoastaan 216 517 dollarin edestä.

Yhteisörahoitukseen osallistuneiden rahat palautetaan. Day For Night Games on kuitenkin ilmoittanut, että se yrittää yhä saada pelinsä julkaistua. Day For Nightsin mukaan heihin on otettu yhteyttä muutamien julkaisijoiden toimesta. Studio myös vihjaa, että heillä on muutamia muitakin ideoita takataskussaan.

Lähde: Polygon.

Lisää luettavaa