BioShock Vita on edelleen limbossa

BioShock-kehittäjä Irrational Gamesin sulkeuduttua vuosia kehitysasteella olleen PS Vita -pelin saapuminen näyttää epätodennäköiseltä.

21.2.2014 09:00

Vuonna 2011 PS Vitalle julkistetun BioShock-pelin kehitystyö on ollut pitkään jäissä, eikä äskettäin julkistettu Irrational Games -studion sulkeminen ei tehnyt projektin tulevaisuudesta yhtään valoisampaa.

Julkaisija 2K Games ei toistaiseksi ole julistanut suositun toimintapelisarjan käsikonsolidebyyttiä peruutetuksi. CVG-julkaisulle projektia kommentoineen 2K Gamesin edustajan mukaan yhtiöllä ei ole uutta kerrotavaa BioShockin Vita-version tilasta. Pelisarjan luoja ja Irrational Gamesin perustaja Ken Levine kertoi viime vuonna yrittävänsä yhä saada konsolivalmistaja Sonya ja studion emoyhtiö Take-Twota sopuun projektin kehittämisestä, eikä pelin kehitystyötä oltu vielä saatu kunnolla alkuun, vaikka projektin julkistamisesta oli kulunut jo lähes kaksi vuotta.

Sarjan aikaisempien osien käsikonsolikäännöksen sijaan Vita-version piti olla kokonaan uusi julkaisu. BioShock-pelisarjan viimeisin osa on lähes vuosi sitten julkaistu Bioshock Infinite, joka jää myös Irrational Gamesin viimeiseksi peliksi.

Lähde: CVG

Lisää luettavaa