BioWare esitteli jaetun maailman Anthem-toimintaroolipeliään – uutta pelikuvaa ja julkaisupäivä julki

EA päätti E3-messujen EA Play -lehdistötilaisuutensa BioWaren Anthemin esittelyyn. Tämä pelistä kerrottiin.

9.6.2018 22:39

EA on esitellyt BioWaren tulevaa jaetun maailman Anthem-toimintaroolipeliä parhaillaan Los Angelesissa käynnissä olevassa EA Play -tapahtumassaan. Pelin vahvistettiin saapuvan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 22, helmikuuta 2019.

Anthemin pääsuunnittelija Casey Hudson, tuottaja Mark Darrah ja käsikirjoittaja Cathleen Rootsaert esittelivät peliä tapahtumassa rönsyilevästi, ja pelin kerrottiin olevan yhteistyöpainotuksesta huolimatta BioWarelle tyypilliseen tapaan erittäin tarinavetoinen. Pelaajat voivat liittyä jaetussa maailmassa neljän hengen ryhmiin saumattomasti, mutta tehtävien tapahtumia ja tarinaa voi puida rauhassa muun muassa omalla erillisellä alueella. Halutessaan peli on pelattavissa myös yksin, mutta toiminnan luvataan olevan sooloillessa huomattavasti haastavampaa.

Peli sijoittuu maailmaan, jonka luominen on jäänyt jumalilta kesken. Heidän rakennustyökalunsa ovat jääneet lojumaan ympäriinsä, minkä myötä universumi muovautuu jatkuvasti uusilla kaaottisilla tavoilla. Anthemin maailma onkin täynnä hirviöitä, joiden kanssa taistelemiseen ihmiset tarvitsevat javelin-nimellä kulkevia eksopukuja. Panssareita on neljä erilaista hahmoluokasta riippuen.

BioWarelle ominaiseen tapaan oman hahmon pelityyliä, aseita ja ulkoasua voi muokata oman maun mukaan. Eksopukua voi esimerkiksi muokata muotojen ja värien osalta varsin vapaasti. Anthemin luvataan sisältävän lähinnä kosmeettisia mikromaksuja, eikä mukaan kaavailla loottilaatikoita tai etulyönnin muihin pelaajiin antavia maksullisia tarvikkeita.

Kolmikon mukaan Anthem on suunniteltu myös laajentuvaksi peliksi, ja siihen luvataan aktiivisesti uusia tehtäviä ja kokonaisia tarinalinjoja julkaisun jälkeen. Tuoreen trailerin sekä tapahtumassa esitetyn pelikuvavideon voi katsastaa ohesta.

Lähde: EA

Lisää luettavaa