BioWare kuoppasi Anthemin lisäsisältösuunnitelmat keskittyäkseen perusasioiden korjaamiseen

Anthemin suunnitellut lisäsisällöt saavat väistyä.

18.9.2019 04:56

BioWare on laittanut Anthemin lisäsisältösuunnitelmat uuteen uskoon.

Heikon vastaanoton saaneen Anthemin oli määrä saada uutta sisältöä säännöllisesti julkaistujen uusien kohtausten muodossa. Studio paljasti Anthemin julkaisun alla kolme kohtausta, jotka olisivat koostuneet useammista pelimaailmaa ja sisältöä laajentavista päivityksistä. Toivottua heikomman vastaanoton jälkeen puheet uusista kohtauksista jäivät kuitenkin unholaan.

Nyt BioWare on paljastanut uudistetut suunnitelmansa Anthem-sisällön varalle. Uudessa blogiviestissä studio kertoo hylkäävänsä moniosaiset kohtaukset kausittaisten päivitysten tieltä. Kausittaisten päivitysten on määrä tarjota hauskojen teemojen ympärille rakennettuja uusia haasteita. Studio kertoo keskittyvänsä myös Anthemin ydintekijöiden uudistamiseen fanien toiveiden mukaisesti. Tällä haavaa studio ei kuitenkaan ole paljastanut yksityiskohtia tulevista uudistuksista.

Lähde: BioWare

Lisää luettavaa