BioWare-pomo: seuraava Dragon Age nojaa vahvasti tarinaan ja hahmoihin – ”live”-ominaisuuksista silti myös puhuttu

Seuraava Dragon Age on hiljalleen kehitteillä ja se on sisältämässä näillä näkymin "live"-ominaisuuksia ainakin johonkin pisteeseen asti.

26.1.2018 00:43

BioWaren nykyinen johtaja Casey Hudson lupaa, että myös seuraava Dragon Age -sarjan osa on tarinaan ja hahmoihin keskittyvä pelikokemus.

Hudson otti asian puheeksi Twitterin puolella hieman sen jälkeen, kun peliblogi Kotaku raportoi BioWaren Anthem-pelin julkaisun siirtyvän todennäköisesti ensi vuoteen. Samaisen raportin yhteydessä Kotaku kertoi kuulleensa, että uuden Dragon Age -pelin kehittäminen on käynnistetty viimeisen vuoden aikana ainakin jollain muotoa uusiksi, jotta siihen saataisiin lisättyä jonkinlaisia ”live”-elementtejä. Tämä on herättänyt kysymyksiä erityisesti siitä, että ollaanko Dragon Agea muuntamassa enemmän palveluvetoisen pelin suuntaan.

Hudsonin mukaan live-elementeillä on tarkoitettu ”jatkuvaa tarinankerrontaa”, joka tapahtuu pelin varsinaisen päätarinan jälkeen. Tätä ovat periaatteessa mukailleet myös Kotakun lähteet siinä mielessä, että nekin ovat korostaneet tarinan ja hahmojen pysyvän uuden Dragon Agen keskiössä. Yksityiskohtiin Hudson ei ole asian suhteen halunnut vielä mennä, sillä hän kokee ajankohdan olevan vielä liian aikainen sellaiseen.

Mitenkään vauhdilla uutta Dragon Agea ei kannattanekaan odottaa pihalle. Kotakun tietojen mukaan Anthem vie tällä hetkellä niin ison osan BioWaren huomiosta, että parhaillaan vain pienet tiimit katsovat enää seuraavan Dragon Agen ja massiiviroolipeli Star Wars: The Old Republicin perään. Dragon Age -tuottaja Mark Darrah ilmoittikin aiemmin tällä viikolla Twitterissä, että hän toimii tuottajana nykyisin myös Anthemin kehityksessä.

Keskusteluja jopa Star Wars: The Old Republicin kehityksen lopettamisesta on ollut Kotakun mukaan ilmassa. Mitään konkreettista päätöstä asian suhteen ei ole kuitenkaan sen lähteen mukaan tehty.

Lähde: Casey Hudson (Twitter), Kotaku, Mark Darrah (Twitter)

Lisää luettavaa