BioWarella on jo teoreettiset juonirakenteet Dragon Agen seuraaviin kahteen osaan

BioWarella on jo teoriassa suunnitellut juonet Dragon Age -sarjan kahteen seuraavaan osaan.

12.8.2017 08:00

Vaikka BioWare ei olekaan vielä julkistanut roolipelisarjansa Dragon Agen seuraavia osia, on yhtiö paljastanut ideoineensa seuraavaan kahteen osaan jo alustavat juonikuvion.

Dragon Agelle ei ole tehty suunniteltua loppua. Meillä on kehittyvä suunnitelma, joka yleensä kattaa noin seuraavat kaksi peliä eteenpäin, Dragon Age -pomo Mike Laidlaw vastasi fanin kysymykseen pelisarjan mahdollisen suunnitellun loppuratkaisun osalta.

Laidlaw paljastaakin, että hän voisi teoriassa kertoa, mitä viidennessä osassa tapahtuu, jos vain teoreettinen neljäs osa ilmestyisi. BioWare tai EA ei ole kuitenkaan virallisesti julkistanut Dragon Age 4:n olemassaoloa, vaikka huhut uuden pelisarjan osan kehityksestä ovatkin ilmaantuneet verkkoon.

Studion pidemmän ajan suunnitelmat näkyvät myös Dragon Age -sarjan aiemmissa osissa, sillä esimerkiksi Dragon Age: Inquisitionin pääpahis nähtiin ensimmäisen kerran jo Dragon Age 2:n maksullisessa laajennuksessa. Kolmannen osan Trespasser-laajennus näyttäisi puolestaan vihjailevan seuraavan osan juonikuvioita.

Pelisarjan viimeisin osa on Dragon Age: Inquisition, joka on pelattavissa pc:llä, PlayStation 4:llä ja Xbox Onella.

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa